Hermunen pakinoi

  Tänään on ollut vastoinkäymisten maanantai! Se alkoi aamu kuudelta vaikka olisi voinut alkaa vasta klo 07.00. Heräsin herätyskelloon aikaisin, koska eilen luovutin ja menin huonona äitinä nukkumaan. Hetken kierin sängyssä omantunnontuskissani ja mietin lastani 35-vuotiaana terapeutin vastaanotolla puhumassa äitisuhteestaan. En nimittäin jaksanut enää kolmatta tuntia ohjeistaa lastani koulutehtävissä, joita hän teki olohuoneemme lattialla kaasunaamari päässä. Päädyimme kolmen tunnin jankkaamisen jälkeen siihen, että minä herätän hänet aikaisin aamulla tekemään läksyjä, kun on luultavasti silloin virkeämpi.   No siinä meni sitten aamulla 20 minuuttia kun kaikki tehtävät oli tehty. Aloitin sitten itsekin työpäiväni” ennen sian pierua” niin kuin Etelä-Pohjanmaalla voidaan usein sanoa. Täällä sivistyneessä kaupungissa varmaan käytetään vain ” ennen kukonlaulua” mutta mun mielestä tuo sian pieru on paljon parempi, sitä paitsi se aina huvittaa itseäkin kun sanon tai kirjoitan niin. Tänään

Syksy on tullut, eikä se sienihulluille ole yhtään huonoa aikaa. Päinvastoin, sienihimot ne herättää aamuisin ja on mielessä iltaisin. Pääsin viime viikonloppuna sienimetsään ja kyllä minä nautin. Ei meinannut silmiä malttaa räpsytellä ,kun piti jatkuvasti tuijottaa maahan josko siellä odottaisi joku herkullinen sieni poimijaansa. Jossain vaiheessa sitten eteeni avautuikin mustientorvisienten valtakunta ja tunsin suurta onnellisuutta, niin kovaa se iski että lauloin täysillä sillä sekunnilla mieleeni tulleen sienilaulun. Puolisoni kysyi siinä kohtaa minulta, että tunnetaanko me. Ihmettelin tätä kysymystä vain aivan lyhyen hetken, kunnes tajusin, että lähellämme oli valkoisiin pukeutunut sienestäjä nainen.  Ajattelin toki ensimmäisenä että tämä tuntematon sienestäjä nainen lähtee juoksemaan kohti mustientorvisienten valtakuntaa jonka olin juuri paljastanut laulullani. Näin jo silmissäni kun tämä nainen juoksee hidastettuna kohti minua, samalla tavalla kuin hirvi juoksee metsässä, lähes

Kirjoitan tällä kertaa nenästäni ja mitä kaikkea se onkaan kokenut. Tämän kirjoituksen idea syntyi muutamia kuukausia sitten, kiitos siitä kuuluu Antille. Mulla on melko iso nenä, olen perinyt sen molemmilta isonenäisiltä vanhemmiltani. En oikeastaan tiennyt nuorena, että mulla on ehkä vähän isompi nenä kuin muilla, mutta en varmaan ollut koskaan katsonut itseäni sivuprofiilista. Kerran sitten sain perunanenä nimen yhdeltä ähtäriläiseltä tytöltä, jonka poikaystävä ihastui minuun kotibileissä. Tottahan se nyt oli inhottava tilanne! Olisin voinut itse toki samassa tilanteessa keksiä jonkun paremmankin haukkumanimen. Sen jälkeen ensimmäisen kerran varmaan tarkastelin nenääni kunnolla. Olisi luullut, että 17-vuotiaana saatu perunanenä-lempinimi olisi jotenkin tuntunut pahalta, mutta se ei oikeastaan koskaan tuntunutkaan pahalta. Olen aina pitänyt nenästäni. Pidän yleensä kaikkien muidenkin ihmisten nenistä, mitä isompi sen parempi. Ensimmäiset hajut tämä nenä on haistanut Seinäjoen keskuss