Hermunen pakinoi

 Varoitus, jos et ole pieruhuumorin heimolainen, niin jätä juttu lukematta <3 Olin tänään kiitollinen puolisolleni, joka otti tänään tietoisen riskin keskeyttäessään mun koulutehtävän kirjoittamisen.   Olin niin keskittynyt tehtävään ja yritin lukea kirjaa ja etsiä polttavasti oikeaa lähdemateriaalia pohdintojeni perustaksi, ja ehkä muutaman kerran henkäissyt hieman syvään tahallisen äänekkäästi merkkinä siitä, että aivoni ovat täynnä. Olen istunut koko päivän koneella, ensin työhommat ja sitten kouluhommat. En ollut päivän aikana hymyillyt varmaan kertaakaan, enkä uskonut että puolisoni keskeytys aiheuttaisi minussa hymyä sillä hetkellä. Mutta arvatkaa mitä siinä kävi? Minä hymyilin ja sitten minä nauroin. Miten hyvää se tekikään! Näin elämässä taas hieman iloa.   Kuulin siis jutun puolisoni korisharrasteporukan yhdestä miehestä, joka oli vahingossa pieraissut. Tämä oli se juttu.   Kiitin puolisoani ja kerroin että pierusta kertova keskeytys oli juuri se mitä olin oikeasti ka

 Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin taas, laulaa Apulannan Toni. Vaikka en ole mikään suuri Apulanta fani niin olen samaa mieltä, että maanantai saapuu aina liian aikaisin. Vuorotöissä maanantai oli usein odotettu päivä, jos se sattuikin olemaan vapaapäivä. Arkivapaat oli vuorotyön ehdottomasti mukavin juttu, heti vuorolisien jälkeen tietysti. No niin nyt tämmöisestä tylsästä arkihöpinästä eteenpäin ja mennään suoraan peräpukamavoiteeseen ja turvonneisiin silmäluomiin.   Söin eilen niin paljon oliiveja, että mun silmäluomet oli ihan turvoksissa aamulla. Mietin ystävääni, joka on neuvonut laittamaan peräpukamavoidetta silmäluomiin jos ne oikein turpoaa. En nyt laittanut tänään kuitenkaan, ehkä olisi pitänyt. Hätinä näin mitään aamulla, mutta näin sen verran että tajusin ottaa jääkaapista mun TBE rokotteen, joka on odottanut jääkaapin ovessa, että muistan viedä sen mukanani töihin, jotta joku avulias kollegani voi rokottaa minut tuota punkkien levittämää vitsausta vastaan. Löys

 Tänä aamuna puolisoni lähti kavereidensa kanssa Roadburn festareille Hollantiin, joka tarkoittaa sitä että olen yksin vastuussa lapsesta, koirasta, hamsterista ja kaikesta muustakin arjen pyöritykseen liittyvästä. Olen ollut mielestäni aivan loistava organisoimaan lähestulkoon kaikkea arkeen liittyvää mutta muutama vuosi sitten tapahtui muutos, ja täytyy myöntää, että puolisoni on nykyään paremmin perillä Wilma tiedotuksista ja monesta lapsen harrastukseen liittyvästä asiasta kuin minä. Joka on tietenkin ihan ok. Voi ottaa vähän löysemmin välillä, kuten eilen kun taloyhtiönkokoukseen pystyi osallistumaan Teamsin kautta, eli viinilasin kera. Se oli mahtavaa! Paras yhtiökokous ikinä, eikä alkanut yhtään stressaamaan nousevat yhtiövastikkeet. Olen suunnitellut viikonlopulle kaikkea kivaa tekemistä. Tänään tilattiin päivälliseksi pizzaa ja yritän vaikuttaa mahdollisimman rennolta. Olen merkinnyt kalenteriin kaikki tärkeät tiedot ja kellonajat, joten en aio mokata tätä viiden päivän yksi

 Minusta ei tule akateemikkoa. Totesin sen tänään ja ilmoitin sen mun tieteellisen tiedon ja ajattelun-kurssin vastuuopettajalle. Ilmoitin olevani tyytyväinen arvosanaan numero 1, jos hätinä sitä tulisin koskaan saamaan, enkä aio korottaa tuota arvosanaa. Mä tajuan kyllä googlaamalla mitä tarkoittaa tieteenfilosofiset taustaoletukset ja paradigma, mutta ei se näistä oppikirjoista kyllä aivan helposti selviä.  Kurssin alussa mukamas tajusin lähes kaiken, ja sitten siitä eteenpäin oli niin jyrkkää jäistä alamäkeä, että edes nastakengistä ei ollut apua. Nyt vaan ei säälilläkään tätä kurssia voi läpäistä, harmi.  Läpäisin ruotsin säälillä aikoinaan koska opettajan mielestä olin hellyttävästi yrittänyt ja tehnyt parhaani hymyssä suin. Pakkohan se olikin koska eihän sille voinut muuta kuin nauraa. Lapsuudenystäväni oli kaksikielinen, ja viihdytin häntä vielä aikuisiälläkin suomentamalla ruotsinkielisiä tekstejä hänelle ja se oli hauskaa. Ruotsin kielestä oli minulle lapsuudessa paljon hyötyä

Matkailu avartaa ja se on usein hauskaa. Mä en ole mikään maailmanmatkaaja mutta käyn silloin tällöin ulkomailla. En kuitenkaan niin paljon, etten jännittäisi turvatarkastusta. Viimeksi jouduin menemään turvatarkastukseen aivan ypöyksin, ja jonottaessani aloin miettimään voiko mun varpaaseen asennettu ruuvi alkaa hälyttämään. Ei ollut aikaa googlailla mutta selvisin ja sen jälkeen olo oli autuaan aikuismainen. Menin välittömästi lähes juosten ostamaan kauniin lohivoileivän ja lasin kuohuvaa ja postasin someen siitä kuvan. Että tässä sitä nyt ollaan aikuisena lentokentällä. Miten ne turvatarkastukset ovatkin aina niin jännittäviä, kaikki kuolemanvakavina henkilökuntaa myöten. Onko nauraminen kielletty siellä ihan tarkoituksellisesti? Kai sen voi hymyssä suinkin kysyä onko huumeita tulossa mukana? Ilonen asiahan se sille mahdolliselle salakuljettajalle olisi jos mukavasti kysellään, vastaisi kuitenkin aina samalla tavalla kieltävästi vaikka pilkesilmäkulmassa kysyisi... Tai oikeastaan

 Tänään päätin kirjoittaa arjen lottovoitoista. Jokainen meistä voi saada sellaisen paljon todennäköisemmin kuin suuren määrän rahaa kerralla ja vieläpä melkein joka viikko. Arjen lottovoitto voi olla ruuhkaisessa bussissa viereen istuva hyvän hajuinen ihminen, hampaiden välistä viimein irronnut salaatin palanen, jota olet yrittänyt hinkata kielellä useita minuutteja koska olet ollut laiska hakemaan hammastikkua. Se voi olla ihan mikä vaan! Mua toki on ilahduttanut yllä mainitut asiat useammankin kerran. Viime aikoina olen ollut erityinen arjen lottovoittaja, jos pääsen kotiin ja lapsi ilmoittaa jo tehneensä kaikki läksyt tai se että biojäteastia ei ollutkaan märkä kun tyhjäsin sen. Taloyhtiön lenkkisauna jossa olenkin ihan yksin. Kirjaamani potilastietomerkintä jossa ei sillä kertaa lukenutkaan persuterve. Juuri äsken koin taas arjen lottovoiton, kun lainaamani tutkimuksen voimasanat-kirja ei ollutkaan 600 sivuinen vaan siinä oli 198 sivua. Ai että mulle tuli hyvä mieli. Tänään oli

 Olin tuossa eräänä päivänä lenkillä koiramme kanssa. Ensimmäisiä keväisen aurinkoisia päiviä oli silloin, sellaisia, jolloin aurinko jo oikeasti lämmittää kasvoja niin paljon että muistat hetkessä iholta puutuvan UV-suojan ja melanooman. Mua muuten vieläkin ajoittain vaivaa se, kun joskus vuosia sitten provinssirockissa yritin kaljateltassa ottaa kuvaa esiintyvästä artistista. En ees muista kuka artisti oli kyseessä.   No otin kuvan mun edessä seisovan keski-ikäisen naisen niskasta. Maanantaina makasin sängyssä festareiden uuvuttamana ja ryhdyin katsomaan miltä se viikonloppu kuvissa näytti. Selailin kuvia kunnes tuli vastaan sen naisen tarkennettu niska. Huomasin että niskassa oli musta, kookas, epätarkkarajainen luomi. No sitten piti googlata melanoomien kuvia ja aloin huolestua todella olisiko melanooma kyseessä tällä ventovieraalla naisella. Harmittaa kun en tajunnut sitä kuvaottohetkellä koska olisin voinut sanoa, että nyt kannattaa varata lääkäriaika. Vieläkin toivon, että mun

 Mikään ei rentouta mua yhtä paljon kun nauraminen, no ehkä avanto ja juoksulenkki, mutta nauraminen tulee vähemmällä työllä kun juokseminen ja avannossa se alku on aina pahin. Nauraminen on koko ajan helppoa, ellei oo sitte ilmavaivoja tai inkontinenssia siinä rinnalla. Mutta munavitsit ja nauraminen.   Munavitsit on edelleen mun mielestä niin huonoja että pelkään ilmettäni jo valmiiksi jos mulle joku sellasen kertoo. Uskoisin että silmistäni näkyy kauhu ja epämukavuus yhdistettynä aivan luonnottomaan hymyyn tai tekonauruun. Sellainen ilme ei oikeasti näytä hauskalta vaan pelottavalta.   Olenkin päättänyt tänä vuonna olla nauramatta tekonaurua kertaakaan jos kuulen munavitsin. Eli sitten kun se munavitsi sieltä pärähtää niin naama peruslukemille vaan. Itsehän sitä on syyllistynyt joskus tyhjännauramiseen ja antanut munavitseille mahdollisuuden kasvaa, mutta sille voidaan laittaa piste. Kohteliaisuudesta olen sitä nauramista, tai oikeastaan hyväntahtoista hymähtelyä joskus tehnyt m

Just äsken kävi naapurin lapsia virpomassa ovella. Se oli hauskaa! Onneksi muistin eilen käydä kaupassa ostamassa kindermunia ja muita herkkuja. En halua että lapset muistaa mut naapurina joka anto omenan, vaikka nykyään aikuisena arvostaisin sitä omenaa ihan eri tavalla. Mutta kyllähän se lapsena ärsytti, kun mukana oli kahvipannu ja omena ei mahtunut kahvipannuun sisälle. Toisessa kädessä oli pajunoksat, toisessa kahvipannu. Omenalle ei vaan ollut paikkaa. En muista mitä omenille tapahtui. Mieli suojaa. Voi kun mieli olisi suojannut mua myös siitä yhdestä virpomispäivästä, kun lähdin pyörällä yksin virpomaan pitkin kyliä. Olin saanut mielestäni hyvän idean, että ilahdutan kaikkia vanhempia ihmisiä laulamalla virsiä virpomislorun sijaan, ajattelin että kaikki vanhemmat ihmiset tykkää virsistä. No jotkut tykkäs, jotkut ei.  Jatkoin sitä koko päivän sinnikkäästi useista ”Ei kiitos, ei tarvitse veisata” kommenteista huolimatta.   Muistan vieläkin ne talot joissa kävin, ja varsinkin mui