Aggressiivinen sienestäjä

Syksy on tullut, eikä se sienihulluille ole yhtään huonoa aikaa. Päinvastoin, sienihimot ne herättää aamuisin ja on mielessä iltaisin. Pääsin viime viikonloppuna sienimetsään ja kyllä minä nautin. Ei meinannut silmiä malttaa räpsytellä ,kun piti jatkuvasti tuijottaa maahan josko siellä odottaisi joku herkullinen sieni poimijaansa. Jossain vaiheessa sitten eteeni avautuikin mustientorvisienten valtakunta ja tunsin suurta onnellisuutta, niin kovaa se iski että lauloin täysillä sillä sekunnilla mieleeni tulleen sienilaulun. Puolisoni kysyi siinä kohtaa minulta, että tunnetaanko me. Ihmettelin tätä kysymystä vain aivan lyhyen hetken, kunnes tajusin, että lähellämme oli valkoisiin pukeutunut sienestäjä nainen.

 Ajattelin toki ensimmäisenä että tämä tuntematon sienestäjä nainen lähtee juoksemaan kohti mustientorvisienten valtakuntaa jonka olin juuri paljastanut laulullani. Näin jo silmissäni kun tämä nainen juoksee hidastettuna kohti minua, samalla tavalla kuin hirvi juoksee metsässä, lähes äänettömästi mutta samalla selkeä päämäärä tiedossa. Naisen punaiset kumisaappaat osuvat äänettömästi useiden kymmenien mustikkavarpujen keskelle ja osa syksystä kellastuneista mustikan lehdistä pöllähtää ilmaan, nekin äänettömästi. Naisen sienikori heiluu viikinkilaivan tavoin edes takaisin,  kun hän juoksee vakava ilme kasvoillaan, katsoen minua suoraan silmiin. Itseni näin jo nousevan sienenpoiminta-asennostani lähes seisoma-asentoon, jalat hieman levällään, kämmenet painautuneena etureisiin ottamaan vastaan tuon sienipaikan valtaajan väkivaltaisen hyökkäyksen. Sitten kun hän pääsee kohdalleni, pyyhkäisen kädelläni otsaani ja otan hänen valkeasta takista kiinni, ja heitän hänet valtakuntani ylitse niin ettei yksikään mustatorvisieni saa osumaa naisesta. 

Näin ei kuitenkaan käynyt, nainen ei lähtenyt juosten minua kohti. Kaikki tämä varautuminen ajatuksissani oli siis aivan ajanhukkaa. Sain rauhassa kerätä jokaisen torvisienen koriini. 

Tänään syksyn pimeys kuitenkin hieman pääsi lannistamaan jo heti aikaisin aamulla. Käytin koiran aamulenkillä ja oli aika pimeää. Tutun lenkkipolun osaan kyllä kävellä vaikka olisi kuinka pimeää, mutta en päässyt näkemään kuinka paljon herkkusienet polun varrella oli päivässä kasvanut. En ole voinut kerätä niitä, koska useampi koira on varmasti virtsannut niihin. Päättäväisesti kuitenkin kävelin eteenpäin vaikka en juurikaan nähnyt.  Samalla päättäväisyydellä kun äitini setä, joka kerran silmälääkäristä tullessaan ajoi autolla vaikka ei juuri mitään nähnytkään kun oli saanut jotain tippoja silmiin. Lääkäri oli sanonut ettei saa ajaa autoa, mutta nyt oli kyseessä kovapäinen Etelä-Pohjalainen mies joka ajoi suoraan silmälääkäristä meitä tervehtimään mökin pihaan. Sanoin silloin että nyt ei varmaan oo enää viisasta ajaa autoa, mutta hän oli toista mieltä ja siitä oitis lähti peruuttamaan autollaan pois pihasta, päätyen autonsa kanssa takana olevaan ojaan. 

Sienet siis mielessä koko ajan, ja Pirkan rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä sekä lisäksi tuliset Doritos nachot. Että aikalailla arkista meininkiä näin muuten. Tänään söinkin noita tulisia nachoja sohvalla niin pitkään, että lopulta pyysin puolisoani ottamaan pussin pois kädestäni, koska en tuntenut enää kasvojani ja kuola valui suusta. Puolisoni oli avulias ja kysyi haluanko maitoa, siihen en kuitenkaan lähtenyt.  En ole pitkään aikaan pystynyt syömään mitään tulista, koska se närästys tuli takaisin yhtenä päivänä.  Nyt mulla on sitten vuodeksi Somacia. Eli otin pienen testin vaan miten käy. Voipi olla ettei kannattanut. Tuliset asiat vaan tekee mut kovin onnelliseksi, eli pakko edes kerran vielä testata. 

Syksyn pimeys kuitenkin vähän ärsyttää, vaikka vielä ei ole edes marraskuu. Marraskuu se on pahin. Tänään huomasin kuitenkin olevani ärtynyt kun näin töistä tullessani naisen kenen kanssa olen riidellyt aikoinaan koirapuistossa. Minun koirani halusi leikkiä tämän naisen koiran kanssa muutama vuosi sitten siellä koirapuistossa. Koirilla meni oikein hyvin, kivasti leikkivät ja ajoivat toisiaan takaa niin kuin koirat monesti tekee. Nainen kuitenkin päätti kertoa, että koirallani on selkeä luonnevika ja että mun pitäisi viedä se eläinlääkärin arvioon välittömästi.  Se nainen puhuu aina niin että sillä on koko ajan suu auki, oon nähnyt sen kymmeniä kertoja ennen tätä koirapuistoriitaa ja aina se suu on auki. En edes tiennyt että ihminen voikaan puhua niinkin selvästi suu ammottaen. Mutta kyllä niiden hänen kommenttien jälkeen lähti oma suukin avautumaan. 

Olin niin ällistynyt niistä kommenteista, että sanoin eläinlääkärin tutkineen koirani, mikä ei ollut vale laisinkaan. Nainen sanoi minulle, että kannattaa sitten uudelleen tutkituttaa ja silloin tein väärin ja valehtelin naiselle että perheessäni on eläinlääkäri.  Suvussani on kyllä eläinlääkäreitä, mutta ei nyt aivan perheessä. Nainen alkoi tivaamaan eläinlääkärin nimeä ja minä kerroin rakkaan ystäväni puolison nimen. Siihen se riita sitten loppui ja minä lähdin koirani kanssa tuohtuneena kotiin. Ilkeä nainen jäi edelleen suu ammottaen katsomaan perääni. Laitoin kotimatkalla ystävälleni viestin, että valehtelin juuri koirapuistossa että miehesi kuuluu perheeseeni. Loppuen lopuksi tästäkin tuli ihan hauska juttu jolle ollaan myös naurettu, toki ystävät ovat perhettä, että olkoon se sitten pieni valkoinen valhe taas, jonka avulla päihitin sen (k)ammottavan naisen. Mutta päihitin. Sehän se mun tavoite siinä oli. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Esimerkiksi,  että kiireisen työpäivän jälkeen menet katsomaan viattomien eläinten leikkimistä ja annat aivojesi hieman levätä. Saatat myös joutua lähtemään sieltä patologisena valehtelijana, verenpaineet kohisten kohti kotia. Näin minulle on käynyt. Nyt mulle tuli vähän huono-omatunto kun kirjoitin sen ilkeän naisen ammottavasta suusta, mutta en nyt jaksa sensuroida tätä kirjoitusta, se ei oo yhtään mun juttu.