Rakas nenäni

Kirjoitan tällä kertaa nenästäni ja mitä kaikkea se onkaan kokenut. Tämän kirjoituksen idea syntyi muutamia kuukausia sitten, kiitos siitä kuuluu Antille. Mulla on melko iso nenä, olen perinyt sen molemmilta isonenäisiltä vanhemmiltani. En oikeastaan tiennyt nuorena, että mulla on ehkä vähän isompi nenä kuin muilla, mutta en varmaan ollut koskaan katsonut itseäni sivuprofiilista. Kerran sitten sain perunanenä nimen yhdeltä ähtäriläiseltä tytöltä, jonka poikaystävä ihastui minuun kotibileissä. Tottahan se nyt oli inhottava tilanne! Olisin voinut itse toki samassa tilanteessa keksiä jonkun paremmankin haukkumanimen. Sen jälkeen ensimmäisen kerran varmaan tarkastelin nenääni kunnolla. Olisi luullut, että 17-vuotiaana saatu perunanenä-lempinimi olisi jotenkin tuntunut pahalta, mutta se ei oikeastaan koskaan tuntunutkaan pahalta. Olen aina pitänyt nenästäni. Pidän yleensä kaikkien muidenkin ihmisten nenistä, mitä isompi sen parempi.

Ensimmäiset hajut tämä nenä on haistanut Seinäjoen keskussairaalassa varhain lämpimänä kesäaamuna vuonna 1986. Sen jälkeen nenääni onkin tarkasteltu monessakin terveydenhuollon yksikössä. Kun olin muutaman vuoden ikäinen vanhempani veivät minua paikalliselle terveysasemalle, koska suusta ja nenästäni oli lähtenyt hirvittävä haju. Syykin oli selvinnyt ja lääkäri oli kaivanut molemmista sieraimistani vaahtomuovinpalaset, jotka olin onnistunut työntämään tosi syvälle ja olivatkin saaneet muhia siellä luultavasti useita päiviä, ellei jopa viikkoja.

Tämän jälkeen kävinkin ahkerasti poskiontelontulehduksen vuoksi esittelemässä nenääni myös paikallisella terveysasemalla. Se punkteeraus oli kamalaa. Kerran mun päätä piti kiinni kolme aikuista ihmistä ja huusin perkelettä niin kovaa, että isääkin hävetti. No kaikesta kuitenkin selvittiin, kunnes seuraava aika punkteeraukseen oli taas varattuna.

Lääkärikäyntiä ei kuitenkaan tullut silloin, kun ajattelin rankan koulupäivän jälkeen rentouttaa itseäni makaamalla huoneeni lattialla yhdessä gerbiilieni kanssa. Yksi gerbiileistäni Hoppu nimeltään kiipesi kasvojeni päälle ja upotti hampaansa molemmin puolin nenääni. Yritin kiskoa gerbiiliä irti mutta se vain roikkui nenässäni. Lopulta äitini kuuli avunhuudot ja sai irroitettua hiiren nenästäni työntämällä sormensa sen takahampaiden kohdalle. Vertahan siitä nenästäni tuli valtavasti, mutta terveysasemaa ei tarvittu. Mua naurattaa vieläkin se että meidän äiti suuttui sille gerbiilille ja muistaakseni huusi sille että helvetin rotta. Hoppu oli varmasti syvästi loukkaantunut moisesta solvauksesta.

Olimme kerran ala-asteen luokkakavereiden kanssa omenavarkaissa kesken liikuntatunnin ja loppupäivän niistin nenästäni omenanpaloja. Säikähdin niin kovasti vihaista mummoa ja juoksemaan lähtiessä onnistuin saamaan omenanpalat nielusta nenäonteloon. Yhden kontaktin paikallinen terveysasema kuitenkin vielä sai liittyen nenääni. Nimittäin sain yläasteella e-pillerit jotka lääkäri Lars kirjoitti minulle, muutaman viikon pillereiden syömisestä koin kuitenkin ikävän kohtalon kun pilleriä niellessä tulikin aivastus lähes samaan aikaan ja huomasin että e-pilleri lennähti taas nenäonteloon ja aloin hetken kuluttua niistämään valkoista lääkemössöä. Siihen aikaan ei internetistä etsitty tietoa ja Suosikin Bees and Honey-palstan lääkäri Eki, olisi luultavasti vastannut vasta kuukausien päästä. Oli siis otettava puhelu terveysasemalle ja kysyä vaikuttaako e-pillerit nenäontelosta. Päädyin ehkä hoitajien kahvipöytäkeskusteluun, mutta siitä huolimatta sain asiallisen vastauksen ” Ei vaikuta, ota uusi”

Nenäni on kokenut kovia, kuitenkaan siinä ei ole kuin yksi arpi joka ei suinkaan tullut gerbiilin väkivaltaisesta hyökkäysestä vaan itse tehdystä nenälävistyksestä. Sitä kauneutta ei kuitenkaan montaa viikkoa kestänyt kun yllättäen sain pahan tulehduksen itsetehdyn lävistyksen vuoksi. Nykyään ei varmasti kukaan enää itse niitä tee. Hyh hyh. Oikein hirvittää ajatuskin. Näihin aikoihin omat vanhempani ovat saattaneet kirota kahta teini-ikäistä tytärtään.

Aikuisiällä kuitenkin jouduin taas nenäni vuoksi ongelmiin. Olin aivan viattomasti jotenkin päässyt raapaisemaan nenän limakalvoille haavauman, jonka en antanut parantua rauhassa. Lopulta siinä kävi niin, että istuin korvalääkärin edessä, joka kysyi minulta miten haava on syntynyt nenän sisälle. Silloin olin viimeisilläni raskaana ja yritin katsoa lattiaan häpeästä, mutta näinkin vaan ison mahani. Alaspäin kuitenkin katsoin ja pyrskähdin itkemään ja sain sanottua itkun keskeltä, että olen kaivanut nenääni. Se mieslääkäri säikähti reaktiotani, mutta lopulta taputti mua olkapäälle ja sanoi että sattuuhan sitä. Siinä minä nenänkaivuu häpeässä istuin tuolilla ja yritin itkuisten silmieni läpi etsiä mahan alta edes varpaitani. Kuuntelin kun lääkäri selitti jatkohoito-ohjetta hoitajalle” iv-ab aloitus ja osastolle” Silloin nousi nopeasti pää ylös, ja kysyin että kuulinko oikein että i.v antibiootit ja osastolle nenän takia. Mutta olin saanut aiheutettua tulehduksen koko nenän välirustoon ja muuta vaihtoehtoa ei ollut. Pääsin kuitenkin kotiin aika pian, jonka jälkeen kotisairaalan ihanat hoitajat kävivät antamassa antibiootit laskimoon kotisohvalla. Kyllä aivan pikkuisen hävetti millaista verorahojen tuhlausta siitä nenänkaivuustakin seurasi. Olen yrittänyt tehdä sen takaisin yhteiskunnalle. Voisinpa kirjoittaa tähän etten ole sen jälkeen nenääni kajonnut.

Nenäni on kuitenkin minulle äärettömän rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta. Vanhemmiten nenäni on kuitenkin muuttunut herkemmäksi, oksennusrefleksi on läsnä lähes viikottain kun se haistaa jotain epämiellyttävää. Hyvistä tuoksuista se kuitenkin edelleen nauttii. Yritän loppuelämäni kohdella sitä paremmin, mutta toisaalta toivon ettei nenäni tarina ollut vielä tässä. Kuvaksi valitsin hetken josta nenäni nautti äärimmäisen paljon, siinä se pääsi ystäväni nenän lähelle.