Bonjour Rennie!
Apua! En ole ehtinyt kirjoittaa blogia moneen viikkoon. Johtuu siis ihan siitä, että en ole ennättänyt, vaikka aikaa on kyllä ollut. Ehkä tämä on ollut sellainen tietynlainen nollaus. Kesälomahan on omalta osaltani nyt ohitse, yksi pidennetty viikonloppu kuitenkin vielä odottaa kuluttajaansa. Mutta olipa kerrassaan aivan upea kesäloma. Loman alku alkoi lupaavasti! Kävin joka aamu juoksemassa ja söin terveellisesti. Se loppui kuitenkin taas siihen, kun lentokone laskeutui Nizzan lentokentälle. Patonki maistui ja viini virtasi alas ruokatorvea useamman kerran päivässä. Juhlittiin ystävien 40-v. juhlavuotta. Kuuluin juhlaseuran toiseksi huoltajaksi. Huoltajan roolista kuitenkin parhaiten suoriutui ystäväni Maria, vaikka en minä mitään hölmöillytkään. Parasta oli nähdä aamulla jokainen sängystään kömpivä ystävä, kukakin omalla tyylillään aamuhiljaisuudellaan tai takkuisilla hiuksillaan. Siinä kaikessa rauhallisuudessa ja hiljaisuudessaan jotain sellaista, josta olin hyvin onnellinen. Niin oli tietysti siinä naurussa, joka kuului useamman kerran päivässä.
Kun ystävien yhteinen loma loppui, jäimme kolmen muun
ystäväni kanssa vielä Ranskaan. Vaihdoimme huvilaa, johon saapui puolisot
lastemme kanssa. Yhteensä siis kahdeksan aikuista ja yhdeksän lasta.
Viimeisenä paikalle saapui ystäväni puoliso kolmen pienen
lapsen kanssa. Kirjoitan tämän siksi, että tämä saapuminen oli aivan omaa
luokkaansa. Aurinko oli jo laskenut, mutta osa lapsista ui vielä uima-altaassa,
koska olihan se lasten ensimmäinen päivä Ranskassa. Olimme odotelleen viimeistä
porukkaa useita tunteja saapuvaksi, lopulta vuokra-auto kaartoi loivaa alamäkeä
huvilan pihaan. Autosta ulos astui hiljainen mies. Tämä hiljainen mies oli
laittanut kotonaan puhtaat vaatteet päälle, mutta saapuessaan kohteeseen vaatteet
olivat jälkikasvun oksennuksessa ja virtsassa. Kävimme kuitenkin kukin vuorollaan halaamassa
tätä kovan urakan tehnyttä ystäväämme. Oman vuoroni tullessa halasin myös,
vaikka tiesin virtsasta ja oksennuksesta, jotka peittivät ystävääni. Sen
jälkeen haistoin omaa paitaani, ja totesin ettei haju tarttunut. Yöllä jo
tapahtumille päästiin nauramaan ja naurettiin viikon aikana monta kertaa. Olin myös pakannut juoksukengät mukaan
matkalle, olin kuvitellut juoksevani aamuisin lenkin ihanissa maisemissa, jonka
jälkeen virkeänä ja suihkun raikkaana olisin valmistanut kaikille jo aamupalan
valmiiksi. Toisin kävi, juoksulenkkien saldo oli puhdas nolla. Aina ei kannata
suunnitella liikaa.
Elämää ja tekemistä on riittänyt kuitenkin tuon
ikimuistoisen lomareissunkin jälkeen. Lapsen kavereita on yökylässä lähes joka
yö, juuri äsken soi kylläkin oma puhelin ja pyydettiin lupaa voiko tällä kertaa
mennä kaverin luo yöksi. Loman alussa
haettiin puolison kanssa patjaa ullakolta useamman kerran, mutta nyt ollaan jo
luovutettu, patja saa jäädä lapsen huoneen lattialle. Sitä vauhtia patjaa
rehatessa olis tyylii jotkut reisilihakset.
Mutta sain uudeksi kaveriksi myös närästyksen, pari kertaa
olen sen kokenut mutta nyt oli ihan omaa luokkaansa. Nyt repussani onkin
useampaa närästyslääkettä, sekin kyllä sellainen länsimaalaisen lääketieteen
lahja, että kiitoksen sanon aina kun sellaisen olen suuhuni saanut. Olenkin miettinyt, että alan tekemään
vatsaystävällistä smoothieta aamupalaksi, jonka kanssa sitten juoksen aina
junaan, että ehdin uuteen työpaikkaani ajoissa. Mulla nimittäin muuttuu aamun
arkirutiinit muutaman viikon päästä ja se on minulle stressin aihe. Joudun siis
heräämään 30 minuuttia aikaisemmin kuin 2, 5 vuoteen. Olenkin päättänyt, että
tämän aikataulutuksen korjaa tämä upea aamusmoothie, joka näkyy ihossani ja koko
kehossani muutaman kuukauden päästä. Kohta ihoni on yhtä heleä kuin siskon
tyttöni, jonka sain muuten meikata viime lauantaina hänen rippijuhliansa
varten. Se oli mulle tärkeä hetki. En mennyt kirkossa ehtoolliselle, koska en
kuulu kirkkoon. Tai olisin voinut mennä, jos ehtoollisleiväksi olisi tarjottu
Rennie. Se on kyllä mulle jo tietyllä tavalla pyhäasia.
Katsotaan mitä seuraavat päivät tuo tullessaan, ehkä saan taas
avata vaikka aterooman. Tänään nimittäin soitin töissä lääkärille ja kinusin
puhelimessa, että pliis saanko mä avata aterooman kun se jo vähä pullahti kun hipasin
sitä. Lääkäri kuunteli 15 sekunnin kinuamisen ja sain myöntävän vastauksen,
samalla kun tyhjensin sitä niin mietin, miten kateellinen mun äitiyslomalla oleva
työkaveri olisi siitä aterooman tyhjäämisestä. Samalla näin mielessäni sen
lääkärin vakavat kasvot ja silmien pyörittelyn kun kuunteli mua. Työhuoneessani aurinko kuitenkin paistoi sälekaihtimien välistä viiruna, pölypallot pystyi erottamaan
leijailemasta huoneilmassa ja aika pysähtyi hetkeksi kun tartuin mieleiseeni
työhön.
Kommentit
Lähetä kommentti