Hermunen pakinoi

 Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin taas, laulaa Apulannan Toni. Vaikka en ole mikään suuri Apulanta fani niin olen samaa mieltä, että maanantai saapuu aina liian aikaisin. Vuorotöissä maanantai oli usein odotettu päivä, jos se sattuikin olemaan vapaapäivä. Arkivapaat oli vuorotyön ehdottomasti mukavin juttu, heti vuorolisien jälkeen tietysti. No niin nyt tämmöisestä tylsästä arkihöpinästä eteenpäin ja mennään suoraan peräpukamavoiteeseen ja turvonneisiin silmäluomiin.   Söin eilen niin paljon oliiveja, että mun silmäluomet oli ihan turvoksissa aamulla. Mietin ystävääni, joka on neuvonut laittamaan peräpukamavoidetta silmäluomiin jos ne oikein turpoaa. En nyt laittanut tänään kuitenkaan, ehkä olisi pitänyt. Hätinä näin mitään aamulla, mutta näin sen verran että tajusin ottaa jääkaapista mun TBE rokotteen, joka on odottanut jääkaapin ovessa, että muistan viedä sen mukanani töihin, jotta joku avulias kollegani voi rokottaa minut tuota punkkien levittämää vitsausta vast...

 Minusta ei tule akateemikkoa. Totesin sen tänään ja ilmoitin sen mun tieteellisen tiedon ja ajattelun-kurssin vastuuopettajalle. Ilmoitin olevani tyytyväinen arvosanaan numero 1, jos hätinä sitä tulisin koskaan saamaan, enkä aio korottaa tuota arvosanaa. Mä tajuan kyllä googlaamalla mitä tarkoittaa tieteenfilosofiset taustaoletukset ja paradigma, mutta ei se näistä oppikirjoista kyllä aivan helposti selviä.  Kurssin alussa mukamas tajusin lähes kaiken, ja sitten siitä eteenpäin oli niin jyrkkää jäistä alamäkeä, että edes nastakengistä ei ollut apua. Nyt vaan ei säälilläkään tätä kurssia voi läpäistä, harmi.  Läpäisin ruotsin säälillä aikoinaan koska opettajan mielestä olin hellyttävästi yrittänyt ja tehnyt parhaani hymyssä suin. Pakkohan se olikin koska eihän sille voinut muuta kuin nauraa. Lapsuudenystäväni oli kaksikielinen, ja viihdytin häntä vielä aikuisiälläkin suomentamalla ruotsinkielisiä tekstejä hänelle ja se oli hauskaa. Ruotsin kielestä oli minulle lapsuudessa...

Matkailu avartaa ja se on usein hauskaa. Mä en ole mikään maailmanmatkaaja mutta käyn silloin tällöin ulkomailla. En kuitenkaan niin paljon, etten jännittäisi turvatarkastusta. Viimeksi jouduin menemään turvatarkastukseen aivan ypöyksin, ja jonottaessani aloin miettimään voiko mun varpaaseen asennettu ruuvi alkaa hälyttämään. Ei ollut aikaa googlailla mutta selvisin ja sen jälkeen olo oli autuaan aikuismainen. Menin välittömästi lähes juosten ostamaan kauniin lohivoileivän ja lasin kuohuvaa ja postasin someen siitä kuvan. Että tässä sitä nyt ollaan aikuisena lentokentällä. Miten ne turvatarkastukset ovatkin aina niin jännittäviä, kaikki kuolemanvakavina henkilökuntaa myöten. Onko nauraminen kielletty siellä ihan tarkoituksellisesti? Kai sen voi hymyssä suinkin kysyä onko huumeita tulossa mukana? Ilonen asiahan se sille mahdolliselle salakuljettajalle olisi jos mukavasti kysellään, vastaisi kuitenkin aina samalla tavalla kieltävästi vaikka pilkesilmäkulmassa kysyisi... Tai oikeastaan ...

 Mikään ei rentouta mua yhtä paljon kun nauraminen, no ehkä avanto ja juoksulenkki, mutta nauraminen tulee vähemmällä työllä kun juokseminen ja avannossa se alku on aina pahin. Nauraminen on koko ajan helppoa, ellei oo sitte ilmavaivoja tai inkontinenssia siinä rinnalla. Mutta munavitsit ja nauraminen.   Munavitsit on edelleen mun mielestä niin huonoja että pelkään ilmettäni jo valmiiksi jos mulle joku sellasen kertoo. Uskoisin että silmistäni näkyy kauhu ja epämukavuus yhdistettynä aivan luonnottomaan hymyyn tai tekonauruun. Sellainen ilme ei oikeasti näytä hauskalta vaan pelottavalta.   Olenkin päättänyt tänä vuonna olla nauramatta tekonaurua kertaakaan jos kuulen munavitsin. Eli sitten kun se munavitsi sieltä pärähtää niin naama peruslukemille vaan. Itsehän sitä on syyllistynyt joskus tyhjännauramiseen ja antanut munavitseille mahdollisuuden kasvaa, mutta sille voidaan laittaa piste. Kohteliaisuudesta olen sitä nauramista, tai oikeastaan hyväntahtoista hymähtelyä j...

Just äsken kävi naapurin lapsia virpomassa ovella. Se oli hauskaa! Onneksi muistin eilen käydä kaupassa ostamassa kindermunia ja muita herkkuja. En halua että lapset muistaa mut naapurina joka anto omenan, vaikka nykyään aikuisena arvostaisin sitä omenaa ihan eri tavalla. Mutta kyllähän se lapsena ärsytti, kun mukana oli kahvipannu ja omena ei mahtunut kahvipannuun sisälle. Toisessa kädessä oli pajunoksat, toisessa kahvipannu. Omenalle ei vaan ollut paikkaa. En muista mitä omenille tapahtui. Mieli suojaa. Voi kun mieli olisi suojannut mua myös siitä yhdestä virpomispäivästä, kun lähdin pyörällä yksin virpomaan pitkin kyliä. Olin saanut mielestäni hyvän idean, että ilahdutan kaikkia vanhempia ihmisiä laulamalla virsiä virpomislorun sijaan, ajattelin että kaikki vanhemmat ihmiset tykkää virsistä. No jotkut tykkäs, jotkut ei.  Jatkoin sitä koko päivän sinnikkäästi useista ”Ei kiitos, ei tarvitse veisata” kommenteista huolimatta.   Muistan vieläkin ne talot joissa kävin, ja vars...