Matkailu avartaa
Matkailu avartaa ja se on usein hauskaa. Mä en ole mikään maailmanmatkaaja mutta käyn silloin tällöin ulkomailla. En kuitenkaan niin paljon, etten jännittäisi turvatarkastusta. Viimeksi jouduin menemään turvatarkastukseen aivan ypöyksin, ja jonottaessani aloin miettimään voiko mun varpaaseen asennettu ruuvi alkaa hälyttämään. Ei ollut aikaa googlailla mutta selvisin ja sen jälkeen olo oli autuaan aikuismainen. Menin välittömästi lähes juosten ostamaan kauniin lohivoileivän ja lasin kuohuvaa ja postasin someen siitä kuvan. Että tässä sitä nyt ollaan aikuisena lentokentällä.
Miten ne turvatarkastukset ovatkin aina niin jännittäviä, kaikki
kuolemanvakavina henkilökuntaa myöten. Onko nauraminen kielletty siellä ihan tarkoituksellisesti?
Kai sen voi hymyssä suinkin kysyä onko huumeita tulossa mukana? Ilonen asiahan
se sille mahdolliselle salakuljettajalle olisi jos mukavasti kysellään, vastaisi kuitenkin aina
samalla tavalla kieltävästi vaikka pilkesilmäkulmassa kysyisi... Tai oikeastaan
sehän voisi tuoda positiivisen tuulahdukseen siihen hetkeen niin että huumeiden
salakuljettaja vastaisikin että itseasiassa kyllä on alakerrassa tavaraa, nyt
kun kerran niin mukavasti kysyit?
Tänään haaveilen
matkustamisesta ja kesällä sellainen on tulossa pitkästä aikaa.
Haluankin, tai en oikeastaan ole varma haluanko/ haluatteko te että kerron mutta kerron kuitenkin teille elämäni ensimmäisestä ulkomaanmatkasta. Tämä on minun kirjoituksekseni melko pitkä, joten varaa itsellesi lähelle särkylääkettä, peitto, tyyny, oksennusastia tai sitten vaan ymmärrystä nuoruutta kohtaan ja paljon huumorintajua.
Ensimmäisen kerran lentokoneeseen astuin ystäväni Helin kanssa. Me lähdimme Kanadaan moikkaamaan meidän kaveria joka oli siellä vaihdossa. Me ei tunnettu edes Helin kanssa vielä niin hyvin mutta oltiin toki vietetty jo aikaa yhdessä. Lentokoneessa Atlantin yllä kuitenkin ystävyys sinetöitiin iäksi. Lento oli pitkä ja alaraajat turposivat, silloin olin niin nuori että en edes osannut pelätä syvälaskimotukosta. Olin vaan huvittunut kun converset ei mahtuneet enää jalkaan. Juttelimme tunteja kunnes jossain vaiheessa Heli nukahti mun vieressä, ja sain tilaisuuden kasata Helin päälle kaikki mun laukussa olevat tavarat että pystyin meikkaamaan lentokoneessa, jossain välissä ystäväni heräsi ja tavarat Helin päältä tippui osittain pieneen jalkatilaan. Meitä nauratti. Se oli hauska hetki ainakin mun mielestä. Lentokoneessa saimme loistavan ajatuksen tilata viiniä, vaikka meitä varoiteltiin että älkää juoko lennolla että varmasti pääsette maahan. Päästiinhän ne maahan, ei siinä. Oltiin vaan ehkä liian itsevarmoja ja jouduttiinkin muistaakseni 2 tunnin kuulusteluun miksi ollaan tulossa maahan. Ei se ihan kauheasti siinä vaiheessa naurattanut, kun oli laskuhumala ja viereisestä piinapenkistä käännytettiin rouva takas kotimaahan mutta kaikki selvisi niin päät kun asiat. Päästiin ulos ja meitä oli vastassa ”Mähän sanoin ettei viiniä koneessa”.
Kanadassa vierailimme mun sukulaisten luona ja se oli ainut
järkevä teko koko matkan aikana. Tai no sekin oli ihan järkevää, kun vierailtiin
vanhainkodissa jossa asu suomalaisia vanhuksia, mentiin leipomaan niille
karjalanpiirakoita ja ne näytti aivan kauheilta, ei oltu niitä koskaan tehty
edes ennen sitä ja paikalla oleva toimittaja halusi ottaa niistä vielä kuvia
johonkin Toronton paikallislehteen. Toivottavasti ne ikääntyneet asukkaat eivät
olleet järkyttyneitä kun käytiin näyttämässä miltä tämä suomalainen perinneruokalaji
nykyään näyttää.
Käytiin myös
juhlimassa kanadalaisten opiskelijoiden luona ja juotiin tuikkukupeista viiniä.
Meidän piti antaa uusille tuttavuuksille alun perin tervetulijaislahjaksi rumia
karjalanpiirakoita ja kortti jossa luki ” I farted on this card” mutta jostain
syystä me ei sitten annettu tuota lahjaa. Hetken me kaikki kolme olimme
innoissamme miten fantastinen idea lahjalle, toisaalta vähän jäi harmittamaan
miksi ei annettu sitä lahjaa. Ehkä me oltais saatu jotain ymmärrystä siellä kotipileissä
koska sinne saattoi jäädä monta hämmennyksen valtaavaa ihmistä meidän poistumisemme
jälkeen. Jos vie viinipullon ja suklaata niin sen mukaan sitten sietäisi käyttäytyäkin.
Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni sushia ja oksensin
sen osittain taksiin ja osittain yhdelle Toronton vilkkaimmista pääkaduista.
Tai ainakin oletan, että oli vilkkain katu koska siinä oli monta kaistaa. En
muista paljonko se oksennus tuli maksamaan mutta jotain se maksoi. Sen jälkeen
pidin yhden talven I love sushi-paitaa mutta se jäi seuraavan kesän jälkeen
valitettavasti liian pieneksi.
Sitten ehkä mun rakkain matkamuisto jonka näen lähes
päivittäin. Mun Leslie Nielsen tatuointi. Piti ottaa ihan semmoinen pikkunen
kuva vaan, mutta siitä tulikin isompi kuin ajattelinkaan. Siellä lapaluun
päällä se edelleen tuijottelee. Se kanadalainen tatuoija oli niin ihmeissään
siitä mun toiveesta, ja sanoikin että ei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa,
ja jotenkin se kuva levisi jenkkeihin jossa myöhemmin äänestettiin eräässä
äänestyksessä maailman rumimmaksi tatuoinniksi. Jostain netin syövereistä se
aina välillä puskee edelleen näkyviin. Voitte käydä googlaamassa. Ihmiset
siellä ihmettelevät kuka hullu tuollaisen on mennyt ottamaan, no minä
tietenkin. Ikuinen Leslie Nielsen-fani. Kyllä oli kova paikka silloin kun
Lesliestä aika jätti, itkin koko työmatkan sinä aamuna. Muistan vieläkin, kun
puolisoni Jukka herätti mut kertomalla suru-uutisen. Onneksi ehdin lähettää
Leslielle kirjeen ja kerroin hänellekin kuinka hullu olen, ja hän vastasi minulle,
taisi olla hieman hullu itsekin.
Tämän matkan jälkeen kaikki muut matkat ovat olleet varsin
rauhallisia, mutta aivan upeita muistorikkaita kaikki. Jos tällä ikää matkat olisivat
samanlaisia, kun tämä Kanadan reissumme niin lopettaisin matkustelun, suojatakseni
omaa ja muiden ihmisten mielenterveyttä. Kahden viikon reissuksi se oli kuitenkin
aika hauska ja aika on punonut kultareunaisen kehyksen joka hetkeen.
Mutta mitä se matkailu sitten oikeasti avartaa, muutakin
kuin kukkaroa? Omaa käsitystä maailmasta ja ihmisistä, varmasti ainakin? Olen
kuullut että reissussa ystävästä saattaa paljastua epämukavia piirteitä, koska
matkailu avartaa meitä kaikkia? Tästä viimeisestä minulla ei ole vielä
kokemusta mutta uskon että matkailu avartaa aivan oikeasti, lähdet vaan sinne kenkämuseoon,
jos kaveri haluaa koskaan ei tiedä kenen kengät pääset näkemään. Minä näin
Elviksen kengät.
Kommentit
Lähetä kommentti