Matkailu avartaa

Matkailu avartaa ja se on usein hauskaa. Mä en ole mikään maailmanmatkaaja mutta käyn silloin tällöin ulkomailla. En kuitenkaan niin paljon, etten jännittäisi turvatarkastusta. Viimeksi jouduin menemään turvatarkastukseen aivan ypöyksin, ja jonottaessani aloin miettimään voiko mun varpaaseen asennettu ruuvi alkaa hälyttämään. Ei ollut aikaa googlailla mutta selvisin ja sen jälkeen olo oli autuaan aikuismainen. Menin välittömästi lähes juosten ostamaan kauniin lohivoileivän ja lasin kuohuvaa ja postasin someen siitä kuvan. Että tässä sitä nyt ollaan aikuisena lentokentällä.

Miten ne turvatarkastukset ovatkin aina niin jännittäviä, kaikki kuolemanvakavina henkilökuntaa myöten. Onko nauraminen kielletty siellä ihan tarkoituksellisesti? Kai sen voi hymyssä suinkin kysyä onko huumeita tulossa mukana? Ilonen asiahan se sille mahdolliselle salakuljettajalle olisi jos mukavasti kysellään, vastaisi kuitenkin aina samalla tavalla kieltävästi vaikka pilkesilmäkulmassa kysyisi... Tai oikeastaan sehän voisi tuoda positiivisen tuulahdukseen siihen hetkeen niin että huumeiden salakuljettaja vastaisikin että itseasiassa kyllä on alakerrassa tavaraa, nyt kun kerran niin mukavasti kysyit?

 Tänään haaveilen matkustamisesta ja kesällä sellainen on tulossa pitkästä aikaa.

Haluankin, tai en oikeastaan ole varma haluanko/ haluatteko te että kerron mutta kerron kuitenkin teille elämäni ensimmäisestä ulkomaanmatkasta. Tämä on minun kirjoituksekseni melko pitkä, joten varaa itsellesi lähelle särkylääkettä, peitto, tyyny, oksennusastia tai sitten vaan ymmärrystä nuoruutta kohtaan ja paljon huumorintajua.

 Ensimmäisen kerran lentokoneeseen astuin ystäväni Helin kanssa. Me lähdimme Kanadaan moikkaamaan meidän kaveria joka oli siellä vaihdossa. Me ei tunnettu edes Helin kanssa vielä niin hyvin mutta oltiin toki vietetty jo aikaa yhdessä. Lentokoneessa Atlantin yllä kuitenkin ystävyys sinetöitiin iäksi. Lento oli pitkä ja alaraajat turposivat, silloin olin niin nuori että en edes osannut pelätä syvälaskimotukosta. Olin vaan huvittunut kun converset ei mahtuneet enää jalkaan. Juttelimme tunteja kunnes jossain vaiheessa Heli nukahti mun vieressä, ja sain tilaisuuden kasata Helin päälle kaikki mun laukussa olevat tavarat että pystyin meikkaamaan lentokoneessa, jossain välissä ystäväni heräsi ja tavarat Helin päältä tippui osittain pieneen jalkatilaan. Meitä nauratti. Se oli hauska hetki ainakin mun mielestä. Lentokoneessa saimme loistavan ajatuksen tilata viiniä, vaikka meitä varoiteltiin että älkää juoko lennolla että varmasti pääsette maahan. Päästiinhän ne maahan, ei siinä. Oltiin vaan ehkä liian itsevarmoja ja jouduttiinkin muistaakseni 2 tunnin kuulusteluun miksi ollaan tulossa maahan. Ei se ihan kauheasti siinä vaiheessa naurattanut, kun oli laskuhumala ja viereisestä piinapenkistä käännytettiin rouva takas kotimaahan mutta kaikki selvisi niin päät kun asiat. Päästiin ulos ja meitä oli vastassa ”Mähän sanoin ettei viiniä koneessa”.

Kanadassa vierailimme mun sukulaisten luona ja se oli ainut järkevä teko koko matkan aikana. Tai no sekin oli ihan järkevää, kun vierailtiin vanhainkodissa jossa asu suomalaisia vanhuksia, mentiin leipomaan niille karjalanpiirakoita ja ne näytti aivan kauheilta, ei oltu niitä koskaan tehty edes ennen sitä ja paikalla oleva toimittaja halusi ottaa niistä vielä kuvia johonkin Toronton paikallislehteen. Toivottavasti ne ikääntyneet asukkaat eivät olleet järkyttyneitä kun käytiin näyttämässä miltä tämä suomalainen perinneruokalaji nykyään näyttää.

 Käytiin myös juhlimassa kanadalaisten opiskelijoiden luona ja juotiin tuikkukupeista viiniä. Meidän piti antaa uusille tuttavuuksille alun perin tervetulijaislahjaksi rumia karjalanpiirakoita ja kortti jossa luki ” I farted on this card” mutta jostain syystä me ei sitten annettu tuota lahjaa. Hetken me kaikki kolme olimme innoissamme miten fantastinen idea lahjalle, toisaalta vähän jäi harmittamaan miksi ei annettu sitä lahjaa. Ehkä me oltais saatu jotain ymmärrystä siellä kotipileissä koska sinne saattoi jäädä monta hämmennyksen valtaavaa ihmistä meidän poistumisemme jälkeen. Jos vie viinipullon ja suklaata niin sen mukaan sitten sietäisi käyttäytyäkin.

Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni sushia ja oksensin sen osittain taksiin ja osittain yhdelle Toronton vilkkaimmista pääkaduista. Tai ainakin oletan, että oli vilkkain katu koska siinä oli monta kaistaa. En muista paljonko se oksennus tuli maksamaan mutta jotain se maksoi. Sen jälkeen pidin yhden talven I love sushi-paitaa mutta se jäi seuraavan kesän jälkeen valitettavasti liian pieneksi.

Sitten ehkä mun rakkain matkamuisto jonka näen lähes päivittäin. Mun Leslie Nielsen tatuointi. Piti ottaa ihan semmoinen pikkunen kuva vaan, mutta siitä tulikin isompi kuin ajattelinkaan. Siellä lapaluun päällä se edelleen tuijottelee. Se kanadalainen tatuoija oli niin ihmeissään siitä mun toiveesta, ja sanoikin että ei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, ja jotenkin se kuva levisi jenkkeihin jossa myöhemmin äänestettiin eräässä äänestyksessä maailman rumimmaksi tatuoinniksi. Jostain netin syövereistä se aina välillä puskee edelleen näkyviin. Voitte käydä googlaamassa. Ihmiset siellä ihmettelevät kuka hullu tuollaisen on mennyt ottamaan, no minä tietenkin. Ikuinen Leslie Nielsen-fani. Kyllä oli kova paikka silloin kun Lesliestä aika jätti, itkin koko työmatkan sinä aamuna. Muistan vieläkin, kun puolisoni Jukka herätti mut kertomalla suru-uutisen. Onneksi ehdin lähettää Leslielle kirjeen ja kerroin hänellekin kuinka hullu olen, ja hän vastasi minulle, taisi olla hieman hullu itsekin.

Tämän matkan jälkeen kaikki muut matkat ovat olleet varsin rauhallisia, mutta aivan upeita muistorikkaita kaikki. Jos tällä ikää matkat olisivat samanlaisia, kun tämä Kanadan reissumme niin lopettaisin matkustelun, suojatakseni omaa ja muiden ihmisten mielenterveyttä. Kahden viikon reissuksi se oli kuitenkin aika hauska ja aika on punonut kultareunaisen kehyksen joka hetkeen.

Mutta mitä se matkailu sitten oikeasti avartaa, muutakin kuin kukkaroa? Omaa käsitystä maailmasta ja ihmisistä, varmasti ainakin? Olen kuullut että reissussa ystävästä saattaa paljastua epämukavia piirteitä, koska matkailu avartaa meitä kaikkia? Tästä viimeisestä minulla ei ole vielä kokemusta mutta uskon että matkailu avartaa aivan oikeasti, lähdet vaan sinne kenkämuseoon, jos kaveri haluaa koskaan ei tiedä kenen kengät pääset näkemään. Minä näin Elviksen kengät.