Olisinpa boheemi Lumikki

 Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin taas, laulaa Apulannan Toni. Vaikka en ole mikään suuri Apulanta fani niin olen samaa mieltä, että maanantai saapuu aina liian aikaisin. Vuorotöissä maanantai oli usein odotettu päivä, jos se sattuikin olemaan vapaapäivä. Arkivapaat oli vuorotyön ehdottomasti mukavin juttu, heti vuorolisien jälkeen tietysti. No niin nyt tämmöisestä tylsästä arkihöpinästä eteenpäin ja mennään suoraan peräpukamavoiteeseen ja turvonneisiin silmäluomiin.

 Söin eilen niin paljon oliiveja, että mun silmäluomet oli ihan turvoksissa aamulla. Mietin ystävääni, joka on neuvonut laittamaan peräpukamavoidetta silmäluomiin jos ne oikein turpoaa. En nyt laittanut tänään kuitenkaan, ehkä olisi pitänyt. Hätinä näin mitään aamulla, mutta näin sen verran että tajusin ottaa jääkaapista mun TBE rokotteen, joka on odottanut jääkaapin ovessa, että muistan viedä sen mukanani töihin, jotta joku avulias kollegani voi rokottaa minut tuota punkkien levittämää vitsausta vastaan. Löysin avuliaan kollegan ja nyt on kolmas tehoste saatu, ei muuta kun rannoille ja metsiin pyörimään!

Turvonneiden silmäluomieni kanssa tuijotin tänään paljon ruutua. Manasin pääni sisällä, minkä takia piti niin monta syödä, mutta siitä se turvotus vaan sitten pikkuhiljaa laski. Ihmeellinen asia se painovoimakin vaan on.  Ammattilaisena en voi tietenkään suositella peräpukamavoiteen käyttöä silmäluomiin, se ohentaa ihoa ja kaikkee ja tekee silmistä yhtä ryppyset kun se aukko, jonne se on oikeasti tarkoitettu.

No mutta vielä vähän palaan ankeaan maanantaihin. Maanantain ankeuteen auttaa mulla ex-kollegani neuvo, että ei kannata koskaan suunnitella mitään menoa maanantaille. Mikä hyödyllinen neuvo se onkaan ollut. Jos et ole kokeillut niin kokeile ihmeessä! Toinen mikä mua auttoi tänään selviämään ankeasta maanantaista, oli koirapuisto. Sain rapsuttaa kolmea koiraa. Ihmisiä ei tehnyt yhtään mieli rapsutella tällä kertaa.  Sitten kävelin rantaa pitkin kotiin ja seurasin silkkiuikkua, joka rakensi pesää ja haaveilin, miten siistiä olisi olla sellainen maalla asuva nainen joka seisois pihallaan kädet levällään ja kaikki metsän eläimet tulisi siihen viereen ja linnut parkkeeraisi käsivarsille. Vähän niin kuin sellainen Lumikki mutta boheemimpi versio.

Vaikka oikeasti pelkään jokaista lintua, joka lentää liian lähelle ja eipä ne mun metsässä kohtaavat hirvetkään mitään lämmintä vastaanottoa ole saanut. Toissakerralla kun näin hirven niin mun puoliso sanoi rauhallisesti että ” Sun edessä on hirvi” Se hirvi oli kahden metrin päässä suoraan mun edessä ja säikähdin niin kovaa, että aloin karjumaan ja juoksin kiven taakse piiloon.  En nähnyt sitä hirveä, oliko syy oliiveissa vai peräpukamavoiteettomissa silmäluomissani? Hirvi säikähti myös ja lähti jolkuttelemaan äänettömästi kohti rauhallisempia maastoja. Myös valkoposkihanhet olivat minulle suuri pelonaihe, kun pyöräilin entiseen työpaikkaani kesäisin. Joka kerta sama jännittävä kohta missä oli kymmeniä hanhia ja vähintään yksi sähisevä pahis. Sillä adrenaliiniryöpyllä pääsinkin aina ajoissa töihin, ja töiden jälkeen oli päivällinen ajoissa ruokapöydässä. Valkoposkihanhet antoivat todella vauhtia päivään.

 

Mutta ainahan sitä voi haaveilla olevansa parempi versio itsestään. Tiedä vaikka jonain päivänä täällä olisi kuva kun mun käsivarsilla istuu lintuja, pään päällä orava ja jaloissa roikkuu kaksi apinaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieru koskettaa

Narkomaanin halaus

Kun kuulantyöntäjä halusi olla ballerina