Vappu meni, muistot tuli!




Sinne se kylmä ja tuulinen vappu meni taas menojaan. Jäljelle jäin nuhainen lapsi, puoliksi tyhjentynyt foliopallo, serpentiinit ruokapöydälle sekä tirinästä vaiennut rasvakeitin. Siellä se rasvakeitin keittiössä kutsuu että, tule luokseni ja laita verisuoniisi täytettä. Nyt vaan saa loppua se rasvakeitinralli, täytyy miettiä kolesteroliarvoja. Harmi! Voisin kirjoittaa rasvakeittimestä oman juttunsa myös. Niin tärkeä se minulle on ollut aikoinaan. Itkukin pääsi, kun meidän edellinen rasvakeittimemme yllättäen hajosi. Ostin pian uuden mutta sen jälkeen tuli airfryerit ja taas olin muodista jäljessä. Jäin jälleen riippuvaiseksi rypsiöljystä. Onneksi siirsin öljyriippuvuuttani myös juoksuharrastukseen, joka tuli neljä vuotta sitten jäädäkseen.

 Vappu on aina ollut hauska juhla ja joka vappu kaipaan äidin tekemää simaa. Sitä en ole itse vielä jaksanut koskaan tehdä, mutta nuoruudessa muita hiiva+sokeri juomia olen kyllä tehnyt huonolla menestyksellä. En onneksi niin huonolla, kuin lapsuuden kaverini joka teki lasipulloon hiiva-sokeriseoksen.

Lapsuuden kotiseudulla myös oli eräs mies, jota kutsuttiin Sykeröksi. Silmälasipäinen mukava mies, joka asui lähellä lapsuuden kotiamme. Hänkin osti usein lähikaupasta hiivaa ja sokeria. Jauhot vain usein puuttuivat. Ahkera kuitenkin leipomaan. Olen kuullut, että kaupan myyjä olisi kerran kysynyt Sykeröltä oliko taas leipomassa tiikerikakkua, en tiedä mikä vastaus sitten lopulta oli. Kuitenkin lämmöllä Sykeröä muistelen, niin kuin varmasti moni muukin kyläläinen. Eikös se ole kaikkein tärkeintä, että sitten kun aika meistä jättää, niin edesmenneen muistelu ihmisille tuo lämmintä mieltä. Silloin mielestäni on elämässä onnistunut lopulta saavuttamaan jotain hyvää.

Kotiseudun lähikauppa tuokin mieleeni nyt niin paljon muistoja, että ei auta kun kirjottaa lisää! Niin kiva kauppa se vaan on!

Isäni kanssa varsinkin on kiva mennä kauppaan, usein hän on yllättänyt minut uudelleen ja uudelleen. Muutama kesä sitten ei tiennyt mikä on kesäkurpitsa, jonka vuoksi äitini toivoi että lähden kauppareissulle mukaan. Makkarahyllyn isä kyllä tunnistaa, veikkaan että pystyy löytämään sen silmät peitettynä.

Paikallisessa kyläkaupassa on muutenkin kotoisa tunnelma, mutta koko ajan vähemmän tuttuja koska en tunnista enää niin hyvin kyläläisiä kuin aikaisemmin. Joskus tunnistin nuorena kaupassa ihmiset jopa hajun perusteella, monesti ystäväni kanssa haisteltiin, oliko kaikille tuttu paikallinen käynyt juuri kaupassa, hänet haistoi n. 30 min hänen käyntinsä jälkeenkin.

Kylän lähikauppa on mahtava, eräänlainen yhteiskunnan kivijalka, joka ruokkii paikalliset ja toimii samalla valvovana silmänä. Vieläkään sieltä ei alkoholia kehtaa ostaa, ainakaan isoja määriä kerralla, koska kauppaan ei astele keski-ikää lähestyvä nainen vaan Hannun ja Katariinan keskimmäinen lapsi.

Oltiin myös jokunen aika sitten lapsuuden ystäväni kanssa olutostoksilla lähikaupassa, koska oltiin lähdössä viettämään mökkiviikonloppua isolla porukalla. Oltiin ihan paniikissa, kun meidän vanha yläasteemme matikanopettaja olikin samaan aikaan kaupassa. Mietittiin miten kehdataan ostaa niin paljon juomia kun oli tarkoitus. Toki me keksimme keinon ja viivyteltiin hyllyjen väleissä ja kun ex-opettaja oli poistunut, niin päästiin vauhdilla latomaan tölkkejä ja pulloja kassahihnalle. Sitten vaan reippaasti autoon ja huokaistiin helpotuksesta, että onneksi se ei nähnyt. Vasta myöhemmin autossa tajuttiin, miten huvittava tilanne oli ollut, olimmehan me jo ainakin 35-vuotiaita silloin, mutta ehkä me taannuimme siinä tilanteessa.  

 

Tähän loppuun laitankin kuvan jonka löysin puhelimestani. Tässä kuvassa olen juuri saapumassa lähikauppaan potkukelkalla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako laulaa virsiä?

Narsisti miniä soittaa anopille

Munavitsit