Hermunen pakinoi

  Voi hyvänen aika sentään! Kesäloma alkoi positiivisella stressillä, koska sain uuden työpaikan. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Maanantaina sain puhelun, tiistaina oli jo kaikki selvää. Nyt vaan täytyy odotella elokuuhun asti ennen kuin pääsen uuden äärelle. Jännittää se tietysti valtavasti ja olen oppinut itsestäni uutta tämän viikon aikana.  Ensimmäinen oppi oli se, että nyt tunnistin ensimmäistä kertaa että positiivinen stressi on vaikuttaa lähes samalla tavalla minuun kuin negatiivinen stressi. Olin niin poikki vuorokauden jännittämisestä, että havahduin siihen kun istun sohvalla suu auki tuijottaen tyhjään seinään, aivan kuin vahvan lääkityksen alaisena. Puolisoni kehoitti minua rentoutumaan, joten lähdin rannalle. Kuuntelin äänikirjoja ja poltin ihoni, vaikka rasvasin ihoa kahden tunnin välein, niinkuin aurinkovoiteen taakse oli ohjeeksi laitettu. Olin kuitenkin hyvin rentoutunut ja oli mukava pyöräillä rannalta kotiin. Ainoa pieni miinus oli se että meri haisi välillä niin pahalle

 Levoton viikko kohti kesäloman alkua on kohta päätöksessään, siitä minä tykkään.  En varmasti ole ainut, joka tykkää lomailla. En tunne oikeastaan ketään muuta, joka ei tykkää lomailla paitsi äitini. Äitee tekee töitä, vaikka olisi lomallakin. Hieman on kuitenkin meno rauhoittunut iän karttuessa. Olen tehnyt kuusi päiväistä viikkoa syyskuusta asti, muutamaa viikonloppua lukuun ottamatta. Tätä lomaa olen siksi odottanut erityisen paljon. Lomalla olin helmikuussa mutta tietysti sairastuin mitä luultavammin influenssaan, oli muuten kova tauti. Sain huilata mutta en päässyt hiihtämään jota odotin eniten. Vielä muutama vuosi sitten pelkäsin hiihtää yksin keskellä metsää pohjanmaalla, koska pelkäsin karhuja ja susia. Nykyään jo uskallan hiihtää metsässä yksinkin, vaikka kuoleman pelko on siinäkin edelleen läsnä mutta olen miettinyt nykyään asian niin, että toisaalta jos kuolen susien raatelemana, niin onhan se tietyllä tavalla erikoinen lähtö, jää ainakin jälkipolville kerrottavaa. Google