Oksenteleva liftari




 Levoton viikko kohti kesäloman alkua on kohta päätöksessään, siitä minä tykkään.  En varmasti ole ainut, joka tykkää lomailla. En tunne oikeastaan ketään muuta, joka ei tykkää lomailla paitsi äitini. Äitee tekee töitä, vaikka olisi lomallakin. Hieman on kuitenkin meno rauhoittunut iän karttuessa.

Olen tehnyt kuusi päiväistä viikkoa syyskuusta asti, muutamaa viikonloppua lukuun ottamatta. Tätä lomaa olen siksi odottanut erityisen paljon. Lomalla olin helmikuussa mutta tietysti sairastuin mitä luultavammin influenssaan, oli muuten kova tauti. Sain huilata mutta en päässyt hiihtämään jota odotin eniten. Vielä muutama vuosi sitten pelkäsin hiihtää yksin keskellä metsää pohjanmaalla, koska pelkäsin karhuja ja susia. Nykyään jo uskallan hiihtää metsässä yksinkin, vaikka kuoleman pelko on siinäkin edelleen läsnä mutta olen miettinyt nykyään asian niin, että toisaalta jos kuolen susien raatelemana, niin onhan se tietyllä tavalla erikoinen lähtö, jää ainakin jälkipolville kerrottavaa. Googlesta sain selville, että susi on kuolettavasti hyökännyt ihmisen kimppuun viimeksi 1800-luvun lopulla, eli ei kauhean todennäköistä.

Kymmenen vuotta sitten meinasin oikeasti tukehtua suklaan palaan, kun ahmaisin palan Fazerin sinistä ja samalla lähdin juoksemaan bussiin, silloin saatana nappasi ruuan ja se meni väärään kurkkuun. Siinä ehdin miettimään, että tähänkö se elämä nyt päättyy. Ei kuitenkaan päättynyt ja hyvä niin, koska ei se olisi ollut niin hieno kuolema kun susien raatelema, päätyisi eritavalla luonnon kiertokulkuun.

Tämä viikko on sisältänyt koiran oksennuksen siivousta, lainaneuvotteluita ja kiusallisia tilanteita.

Kiusallisin tilanne oli se kun luulin erästä potilasta lapseni kaverin vanhemmaksi, kun oli etäisesti tutun näköinen. Menin antamaan vinkkejä mikä on mun mielestä paras ryppyvoide, jota kaikki maailman julkkikset käyttää. Hän kysyikin minulta, että kaikkiko julkkikset sitä käyttää, johon vastasin mahtipontisesti että, KYLLÄ AIVAN KAIKKI, siksi rypyttömiä julkkiksia on niin mahdottoman vähäisesti. Tässä kohtaa kyllä naurattikin molempia. Kohtaamisen jälkeen kuitenkin, tajusin lopulta kuka tämä potilas oli. Hän oli julkkis.

Varmasti käy tosi usein kaikille tätä samaa, että sekoittaa julkisuuden henkilön johonkin tuttuun, ne on hyvin luultavasti tottunut siihen. Mulla on muutama julkkismoka, kaikki enemmän tai vähemmän noloja mutta noloin tapahtuma oli, kun eräänä juhannuksena menin kaverin kanssa istumaan The 69 eyesin keikkabussiin ja päädyimme matkaamaan heidän keikkabussilla Seinäjoelta Helsinkiin juhannusyönä. Meillä oli ihan hauskaa siihen asti, kunnes Tampereen kohdalla niitten manageri sano mulle että jos en ala olemaan hiljaa nii ne jättää mut kyydistä. Aloin nimittäin inttämällä kysymään miksi ne soittaa niin huonoa musiikkia. Saatoin myös hieman oksennella pitkin keikkabussia.  Oli ihan kiva fiilis sitten aamulla siivoilla keikkabussia, ja roudata niitten kamoja bändikämppään, siihen aikaan 19-vuotiaana ei onneksi ollut vielä aivan kauheita henkisiä krapuloita.  Joten siitäkin selvittiin, käytiin porukalla aamupalalla ja lähdettiin junalla takaisin Seinäjoelle. Vähän kuitenkin häpeä nosti päätään, kun piti olla oksenteleva liftari. 

Oon törmännyt yhteen sen bändin jäsenestä monta kertaa lenkkipolulla, ja joka kerta on tehnyt mieli pysäyttää hänet ja pyytää anteeksi, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Edelleenkään en kyllä tykkää niitten musiikista, eikä varmasti nekään tykännyt suorapuheisesta, äänekkäästä, oksentelevasta ja humaltuneesta nuoresta naisesta. Tälle tapahtumalle ollaan paljon naurettukin perheenkin kanssa, sain jopa kerran joululahjaksi siskoltani The 69 eyesin dvd:n. 

Iloinen asia on, että mitä vanhemmaksi tulee niin häpeä ei enää nosta päätä niin usein,  jos jotain hyötyä häpeästä on niin itse koen sen, niin että sitä häpeänsensoria kohtaan kirjoittamalla voi saada aikaan hyviä aiheita. 

No mutta, tällaisia kohtaamisia ja kohtaamisten muisteloita tällä erää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieru koskettaa

Narkomaanin halaus

Kun kuulantyöntäjä halusi olla ballerina