Luonnollisempien asentojen puolesta

 

Voi hyvänen aika sentään! Kesäloma alkoi positiivisella stressillä, koska sain uuden työpaikan. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Maanantaina sain puhelun, tiistaina oli jo kaikki selvää. Nyt vaan täytyy odotella elokuuhun asti ennen kuin pääsen uuden äärelle. Jännittää se tietysti valtavasti ja olen oppinut itsestäni uutta tämän viikon aikana. 

Ensimmäinen oppi oli se, että nyt tunnistin ensimmäistä kertaa että positiivinen stressi on vaikuttaa lähes samalla tavalla minuun kuin negatiivinen stressi. Olin niin poikki vuorokauden jännittämisestä, että havahduin siihen kun istun sohvalla suu auki tuijottaen tyhjään seinään, aivan kuin vahvan lääkityksen alaisena. Puolisoni kehoitti minua rentoutumaan, joten lähdin rannalle. Kuuntelin äänikirjoja ja poltin ihoni, vaikka rasvasin ihoa kahden tunnin välein, niinkuin aurinkovoiteen taakse oli ohjeeksi laitettu. Olin kuitenkin hyvin rentoutunut ja oli mukava pyöräillä rannalta kotiin. Ainoa pieni miinus oli se että meri haisi välillä niin pahalle, että oksennusrefleksit sai minusta useamman kerran rajun otteen matkan aikana. Muuten oli oikein nättiä, aurinko kimalsi merenpinnasta ja tuuli oli lempeä. Huomasin myös, että tykkään siitä äänestä kun pyörää ei polje niin kuuluu sellainen naksutus, en tiedä mistä se tulee mutta kysyn tänään mun mieheltä. Samalla mietin, että olispa siistiä, jos mun pyörässä olisi sellainen räpätin. Mun isä teki sellaiset lapseni pyörään viime kesänä. 

Toinen asia, jonka opin itsestäni, ja tunnistin sen myös ensimmäistä kertaa oli se, että huumorintajua mulla ei ole silloin kuin oikein jännitys/stressitila päällä. Meinasin melkein lähettää psykiatri kaverilleni viestin, että mitä mulle oikeen tapahtuu, kunnes oivalsin sen itse. Muutos ilahduttaa, innostaa mutta muutos voi aiheuttaa myös ahdistusta. Toisaalta melkeinpä ajattelisin että ihme olisi jos ei muutos ahdistaisi. Mä vaihdan 15 vuoden jälkeen aivan erilaiselle alalle, teen aivan erilaista työtä, aivan erilaisessa ympäristössä. Oli kuitenkin ilahduttavaa huomata, että tunnistin sen ahdistavankin tunteen ja se meni nopeasti ohi. Ahdistus kuuluu elämään, ehkä mun piti tietyllä tapaa prosessoida uusi asia läpi, enkä toki ole sitä vielä tehnyt mutta annan sen tuolla nyt prosessoitua ihan rauhassa. 

Kolmas asia jonka opin oli se, että jos oikein jännittää niin näköjään päädyn itselleni epäluonnollisiin asentoihin. Kävin nimittäin tapaamassa uuden työpaikkani esihenkilöä, ja huomasin että asettauduin ensinnäkin itselleni aivan epätavalliseen istuma-asentoon, onneksi havahduin siihenkin ja korjasin asennon nopeasti. Hetken päästä kun nousin seisomaan, huomasin seisovani leveästi ja samalla tein sellaista viiksien suoristamisliikettä etusormella ja peukalolla. Siinä kohtaa sanoin jo mielessäni itselleni, että nyt helvetti, rentoudu nainen. Sitten lopulta rentouduin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ilmapiiri oli avoin, rento ja sain jopa tulevan pomoni nauramaan. 

Tänään lähden ystäväni luokse Tampereelle, ja olemme suunnitelleet että juhlimme uutta työtäni ja toisiamme. Aiomme tanssia ja luultavasti laulaa mahdollisimman paljon. Tällä kertaa yritetään olla tekemättä meidän akrobaattisia temppuja, ne ei oo koskaan päättynyt hyvin ja lähes aina me aletaan niitä tekemään yön pikkutunneilla. Luonnolliset asennot voisi olla siis tässäkin kohdillaan. Onni on  kuitenkin ystävät jotka innostuu kaikista ideoista ja usein lähtevät jopa niitä toteuttamaan, oikeestaan sellaisista ihmisistä koostuu mun ystäväpiiri. 

Nyt vaan luonnollisempien asentojen kanssa kohti kesän seikkailuja, ja jätän viiksien suoristamisliikkeet viiksekkäille pohtijoille!