Kyllä ilimaane on aina ilimaane

 

”Painu V*****n!” kajahti eilen korvilleni ja huutajan hengityksen mukana sain myös tupakan ja vahvan kahvinhajut hajuaistilleni. Ei mitään sellaista hetki sitten join kahvin-hajua vaan sellaisen söin 200g kahvinpuruja justiinsa, pureskellen, ilman vettä. Nämä kauniit painumisen toivotukset minulle tokaisi sokea mies, joka seisoi rautatieaseman edessä kahden lumikinoksen välissä. Menin siis kysymään tarvitseeko tämä miesoletettu apua, kun mun mielestä oli niin hankalassa paikassa. Asia tuli onneksi nopeasti selville. Hän ei tarvinnut apua ja vastasin hänelle ”Ok, kiitos” En yhtään tiedä mistä se kiitos tuli, aina ei kuitenkaan tarvitsisi kiitää. Ehkä mulla on ollut haistattelevia potilaita ikävä ja kiitin siitä. Tai ei mulla mitään ehkä ikävä ole ollut, vaan on ollut ikävä haistattelua jollain tasolla. 

No mitäs tästä kohtaamisesta jäin mieleeni. No ne hajut, sanat ja miehen ruskeat isot etuhampaat. Oli oikein aistikashetki, kaikki aistit olivat voimakkaasti käytössä. Mutta tottakai, ymmärrän että varmasti voi olla ärsyttävää jos on sokea ihminen, jolle tullaan koko ajan tyrkyttämään apua, vaikka osaa liikkua lähes yhtä sutjakkaasti kun näkevä ja selviää arjen toiminnoista aivan itsenäisesti sokeudestaan huolimatta.

 Vuosia sitten eräs näkövammainen nainen myös pahoinpiteli minut ovella. Tai no voi olla vähän liioiteltua sanoa sitä pahoinpitelyksi, mutta etelä-pohjanmaalaista liioittelulisää voi joskus käyttää, niin käytän sen nyt. Sain siitä pahoinpitelystä mustelman rintakehään. Itse tapahtuma meni siis vaan niin tylsästi, että avasin hänelle oven ja päästin hänet kulkemaan ensin ovesta sisään, joka nyt oli sitten liikaa ja hän työnsi ovea niin että jäin oven ja seinän väliin. Sisäinen sensorini kuiskaa minulle että nyt ole varovainen mitä kirjotat, kyseessä on arka aihe mutta haluan sanoa että ei minulla ole sokeita mitään vastaan ja kaikki muut kohtaamiset ovat elämäni varrella olleet ihan positiivisia. Mutta tuli vaan nyt mieleen tämä pahoinpitelykeissi niin kirjoitin sen, vaikka niinkin tylsä juttu sitten lopuksi. Ei ollut yhtään sellaista että se olis hyökännyt mun päälle ja repinyt väsyneet silmämunani itselleen.

No se siitä nyt pitää vaihtaa jo aihetta. Eilen myös paljastin nykyisille työkavereille mitä todellisuudessa olen, eli olen päässyt 7kk:den aikana siihen pisteeseen että näytin heille Leslie Nielsen tatuointini. Se reaktio heiltä oli se mitä toivoinkin eli nauramista vedet silmissä.  Se olisi ollut aivan kammottavaa jos olisin saanut sellaisen vaimean vastaanoton, tai lauseen ” aaaa, no mut toihan on ihan kiva kun se on värikäs” tms.. mutta uskoin intuitioon ja se ei pettänyt taaskaan! Tänään työkaverini soitti ja kertoi että oli eilen miettinyt ja googlaillut mun tatuointia netistä ja tykkää nyt musta entistä enemmän. Olin onnellinen, miettikää miten ihanaa on tehdä töitä ihmisten kanssa jotka ajattelevat näin. Että lällätilää äiti-kulta, olit väärässä. Äiti sanoi minulle että tuo on sellainen virhe mitä kyllä aikuisena kadut, mutta en ole katunut oikeastaan kun yhden kerran ja se oli silloin kun tosikko työterveyslääkäri kysyi kuka on tatuoitu lapaluuhuni, mutta silloin mun oli pakko valehdella sille että se on isoisäni. Siinä oli pitkät hiljaiset sekunnit sen jälkeen. Ei kommentoinut enää mitään. Niin se puheenaihe sitten vaihtuikin nopeasti aivan johonkin muuhun ja soimasin itseäni hiljaa mielessäni, että olisi pitänyt kertoa totuus, koska se isoisäjuttu oli oikeasti paljon paljon sairaampi.  Toisaalta en tiedä oliko tämä työterveyslääkäri tosikko, ehkä hän nauroi sisäisesti niin että aivojen rakenne muuttui ja ties vaikka siitä innostuneena alkoi vaikka kertomaan kahvihuoneessa viikon parhaimmat vitsit! Nyt mietin että olenko kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemmin joten on kyllä ihan pakko mennä tarkistamaan---En ollut! Huh. Kauheaa jos alkaa toistamaan samoja hulluja asioita sitten se on merkki että nyt piiitkä tauko blogin kirjoittamisesta. 

No mitäs muuta lähiaikoina sitten? No YLLÄTYSSYNTTÄREITÄ! Olen saanut olla kuukauden sisällä kaksi kertaa yllätyssyntymäpäivillä ja voi että ne on ollut hauskoja. Ensimmäiset yllätyssyntymäpäivät olivat nuoruuden entisen poikaystäväni, nykyisen ystäväni syntymäpäivät. Meillä oli tosi hauska ilta, yö ja aamu. Siellä oli paljon niitä ystäviä joiden kanssa on koettu ne murrosiän pahimmat ja parhaimmat hetket. Se on vaan sitten sellainen katkeamaton side näiden nuoruuden ystävien kanssa että se ei ihan helposti katkea. Ei vaan voi katketa, jos ne on nähnyt millainen repäisyn kukakin teki kun piti alkaa itsenäistymään. Kaunistahan se ei aina tietenkään ollut. 

Toisia yllätyssyntymäpäiviä olin järjestämässä omalle puolisolleni  ja sekin ilta, yö ja aamu oli aivan upeaa elämän elämistä! Niin upeaa se vaan oli, että olen edelleen harmissani että sen illan piti päättyä. Sielläkin oli paljon nuoruuden ystäviä, perheenjäseniä ja aikuisiällä saatuja ystäviä joiden tiedän olevan matkassa pitkään mukana, toivottavasti aina. Tärkeitä ihmisiä ennen kaikkea, sellaisia jotka iloitsee kanssasi kun elämä antaa parastaan ja ojentaa paremmat linssit kun elämä sumentaa. Jännitti kovin olla juhlanjärjestäjä, mutta sain jumakeuta puolituntia ilmaista psykoterapiaa mun ystävältä, joka on psykoterapeutti. Siitä se jännitys sitten laantui niin, että sain syötyä banaanin ja pääsin posket pullollaan jatkamaan juhlajärjestelyitä niin ettei heikottanut enää. En koskaan tule unohtamaan sitä terapiahetkeä. Jos siis luet tämän sinä ilmainen terapeutti niin kiitos vielä, oot best!!

 Kyllä ilimane on aina ilimane! Olen elämässäni ollut kerran myös juurihoidossa ja sekin oli ilimasta, kun en vaan tajunnut mennä siellä yksityishammaslääkäriasemalla ilmoittautumaan ennen toimenpidettä. Sekin kokemus oli sellainen mikä harvoin on ilmaista-Ei ollut kylmä, kova muovisanko jonka kiiltävään muovipintaan ei ole vielä yksikään rasvainen sormenpää koskenut, vaan se oli eläkeikää lähestyvä hammaslääkäri, joka huomasi että olin niin jännittynyt, että rauhoitteli minua ja pelko hävisi samalla kun puudutus levisi poskiin saakka. Oikeasti en pelkää yhtään hammaslääkäreitä, olin vaan ollut sitä ennen juhlimassa kaksi päivää ystäväni polttareita, joten pelkäsin silloin ihan kaikkea mahdollista muutenkin. No niin nyt pitää lopettaa. Lapsi ja koira riehuu vieressä niin että lattia tärisee.