Ei

 Kyllä ihmisen vaan on hyvä sanoa välillä ei. Ei voi sanoa ei kuitenkaan joka asialle, joka ei ole mieluinen. On hyvä viedä roskia, siivota, laittaa ruokaa ja hoitaa arjen askareet vaikkei aina huvitakkaan. Kaikki tietää mitä tapahtuu, jos roskia ei vie. Haisee. Jos et tee ruokaa on nälkä. Joskus ihmiset voi olla vaan niin pitkään sanonut kyllä kaikelle, ettei osaa sanoa ei ollenkaan ja voi olla siinä pisteessä, että sanookin kaikelle ei. Se on sitten kurja juttu. Eli kultainen keskitie kieltävän ja myöntävän vastauksen antamiseksi on hyvä löytää.

Minä olen 1,5 v. meinannut sanoa ei, koskien erästäkin vastuutehtävää. En vaan sanonut sitä koko aikana, kunnes tuli se päivä, kun sanoi ääneen ei. Ei-sanasta seurasikin valtavasti hyvää. Tänään oli viimeinen päivä siinä vastuutehtävässä. Oli siinä paljon onnistumisiakin ja opin paljon, mutta täytyy kyllä ihan todeta usein en  tykännyt. Meinasi verisuoni poksahtaa kerran jos toisenkin,  ja verenpaineet nousivat välillä niin, että korvissa suhisi. Sinnittelin kuitenkin aika pitkään. Siinäkin hommassa.

Tänään kuitenkin tuli se päivä, kun sain kokouksissa pitää loppupuheen vuoron ja kiittää ihmisiä hyvästä yhteistyöstä ja toivotella hyvät kesät kaikille. Sain myös kirjoittaa isoille pomoille Teams-viestin ja kiittää heitäkin, ei ollut yhtään kirjoitusvirhettä enää niissä viesteissä, kun ei koko ajan suoni jyskyttänyt. Vein kahdelle kollegalle skumppapullot kiitoksena, koska ylläpitivät mielenterveyttäni ja suojelivat pääni verisuoniani useamman kerran 1,5 vuoden aikana. No mikä sen kiittelyn jälkeen oli sitten parasta? No se tunne. Jotkut ovat sanoneet, että ei tarvitse enää kantaa selässä raskasta kivilastia. Itse en joutunut kertaakaan kantamaan mitään raskasta tässä vastuu tehtävässäni, joten en voi käyttää tätä sanontaa. Haluankin käyttää tunteen kuvaamiseksi sellaista sanontaa, että minusta tuntui kuin jokainen verisuoni päässäni kiitti minua ääneen.  Vähä niin kuin siinä Olipa kerran -sarjan tyyliin.

Olenkin joskus kertonut ihmisille, miten selitin lapsena sen kun ” ruoka menee väärään kurkkuun” Sekin johtaa juurensa osittain Olipa kerran-sarjasta  ja uskonnosta.  Selitys menee siis näin:

Oikeassa kurkussa asuu Jeesus ja väärässä kurkussa Saatana. Jos Saatanalle tulee nälkä hän nappaa Jeesukselle menevän ruuan ihmisen nielusta, jolloin ruoka menee Saatanalle väärään kurkkuun ja sitten yskittää. Jeesuksen saadessa muonaa ei tapahdu mitään reaktiota. Jeesus saa niin paljon ruokaa, että hän ei usein jaksa syödä sitä kaikkea, jolloin osa ruuista menee suolistoon, jossa kaksi rottaa syö tähteet. Rotat ulostavat tähteet alemmas suolistoon, eli paksusuoleen. Peräsuolessa sitten odottaa kaksi minimaalisen kokoista työmiestä, jotka rakentavat uskomattomilla työkaluillaan niistä ihmiskakan, jonka ihminen sitten ulostaa pois.

 

Tyhjentävää, eikö totta?

 Vai tuleeko mieleesi kenties " Ei s******! " ?

Tälle selitykselle olemme nauraneet kavereiden kanssa paljon. Aikuisiällä olen aidosti ylpeä mielikuvituksestani ja olen erittäin kiitollinen siitä, että tiedän se olevan mielikuvitusta. Olisi voinut olla hieman erilainen elämä, jos näin ei olisi ollut. En siis koskaan vastannut anatomian tentissä näin, rva Pälli ei olisi ollut kyllä iloinen. Mutta toivottavasti se ilahduttaa sinua.

Päällimmäisenä tunteena on nyt kuitenkin huojentavan rento ja seesteinen olo, johon  aamuvarhaisella nappaamani kuva sopii nyt ihan kivasti, siinä ne valkovuokot heräävät uuteen aamuun viileän yön jäljiltä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieru koskettaa

Narkomaanin halaus

Kun kuulantyöntäjä halusi olla ballerina