Ei
Kyllä ihmisen vaan on hyvä sanoa välillä ei. Ei voi sanoa ei kuitenkaan joka asialle, joka ei ole mieluinen. On hyvä viedä roskia, siivota, laittaa ruokaa ja hoitaa arjen askareet vaikkei aina huvitakkaan. Kaikki tietää mitä tapahtuu, jos roskia ei vie. Haisee. Jos et tee ruokaa on nälkä. Joskus ihmiset voi olla vaan niin pitkään sanonut kyllä kaikelle, ettei osaa sanoa ei ollenkaan ja voi olla siinä pisteessä, että sanookin kaikelle ei. Se on sitten kurja juttu. Eli kultainen keskitie kieltävän ja myöntävän vastauksen antamiseksi on hyvä löytää.
Minä olen 1,5 v. meinannut sanoa ei, koskien erästäkin vastuutehtävää.
En vaan sanonut sitä koko aikana, kunnes tuli se päivä, kun sanoi ääneen ei. Ei-sanasta
seurasikin valtavasti hyvää. Tänään oli viimeinen päivä siinä vastuutehtävässä. Oli
siinä paljon onnistumisiakin ja opin paljon, mutta täytyy kyllä ihan todeta usein en tykännyt. Meinasi verisuoni poksahtaa kerran jos toisenkin, ja verenpaineet nousivat
välillä niin, että korvissa suhisi. Sinnittelin kuitenkin aika pitkään. Siinäkin
hommassa.
Tänään kuitenkin tuli se päivä, kun sain kokouksissa pitää
loppupuheen vuoron ja kiittää ihmisiä hyvästä yhteistyöstä ja toivotella hyvät
kesät kaikille. Sain myös kirjoittaa isoille pomoille Teams-viestin ja kiittää
heitäkin, ei ollut yhtään kirjoitusvirhettä enää niissä viesteissä, kun ei koko
ajan suoni jyskyttänyt. Vein kahdelle kollegalle skumppapullot kiitoksena,
koska ylläpitivät mielenterveyttäni ja suojelivat pääni verisuoniani useamman kerran
1,5 vuoden aikana. No mikä sen kiittelyn jälkeen oli sitten parasta? No se
tunne. Jotkut ovat sanoneet, että ei tarvitse enää kantaa selässä raskasta kivilastia.
Itse en joutunut kertaakaan kantamaan mitään raskasta tässä vastuu tehtävässäni,
joten en voi käyttää tätä sanontaa. Haluankin käyttää tunteen kuvaamiseksi
sellaista sanontaa, että minusta tuntui kuin jokainen verisuoni päässäni kiitti
minua ääneen. Vähä niin kuin siinä Olipa
kerran -sarjan tyyliin.
Olenkin joskus kertonut ihmisille, miten selitin lapsena sen
kun ” ruoka menee väärään kurkkuun” Sekin johtaa juurensa osittain Olipa kerran-sarjasta ja uskonnosta. Selitys menee
siis näin:
Oikeassa kurkussa asuu Jeesus ja väärässä kurkussa Saatana.
Jos Saatanalle tulee nälkä hän nappaa Jeesukselle menevän ruuan ihmisen nielusta,
jolloin ruoka menee Saatanalle väärään kurkkuun ja sitten yskittää. Jeesuksen
saadessa muonaa ei tapahdu mitään reaktiota. Jeesus saa niin paljon ruokaa, että
hän ei usein jaksa syödä sitä kaikkea, jolloin osa ruuista menee suolistoon,
jossa kaksi rottaa syö tähteet. Rotat ulostavat tähteet alemmas suolistoon, eli
paksusuoleen. Peräsuolessa sitten odottaa kaksi minimaalisen kokoista työmiestä,
jotka rakentavat uskomattomilla työkaluillaan niistä ihmiskakan, jonka ihminen
sitten ulostaa pois.
Tyhjentävää, eikö totta?
Tälle selitykselle olemme nauraneet kavereiden kanssa
paljon. Aikuisiällä olen aidosti ylpeä mielikuvituksestani ja olen erittäin
kiitollinen siitä, että tiedän se olevan mielikuvitusta. Olisi voinut olla hieman
erilainen elämä, jos näin ei olisi ollut. En siis koskaan vastannut anatomian
tentissä näin, rva Pälli ei olisi ollut kyllä iloinen. Mutta toivottavasti se
ilahduttaa sinua.
Päällimmäisenä tunteena on nyt kuitenkin huojentavan rento ja seesteinen olo, johon aamuvarhaisella nappaamani kuva sopii nyt ihan kivasti, siinä ne valkovuokot heräävät uuteen aamuun viileän yön jäljiltä.
Kommentit
Lähetä kommentti