Kun kuulantyöntäjä halusi olla ballerina

Oi ihana perjantai, niin sinä tulit taas vaikka usko meinasi loppua. Tällä viikolla on ollut pääosin mukavaa, mutta tosi työntäyteistä. Lisäksi on ollut ihan helkkarin kuuma. Aloin jo pelkäämään tulevia vaihdevuosia, ja kuvittelin itseni opettamassa kuumassa luokassa kera kuumien aaltojen. Ei onneksi tarvinnut oppilailta varmistaa oliko vaan itsellä kuuma, kyllä sen näki heistäkin että tukalaa on. Siinä kuumien aaltojen vaiheessa on muuten sitten kaikki mahdollinen lääkehoito käytössä, aivan kaikki ja lisäksi kaikki mikä on joskus 1920-luvullakin todettu käyttökelpoiseksi hoitokeinoksi. Musta tulee vaihdevuosien märkäpaita-kuningatar aivan varmasti, niin kuin äitinikin oli.

No mutta siis kiirettä on riittänyt. Tällä viikolla mun työkaverit vahtivat, etten lähde läppärin ja työpuhelimeni kanssa kotiin. Yksi kollega sanoi ” Nyt me katsotaan että sinä lähdet kotiin ja jätät kaikki työvälineet tänne ja muistat kotona ettet ole enää sairaalassa töissä, tänne ei kuole kukaan tänään” Ja niinpä minä jätin läppärin työpöydälle, mutta sujautin salaa työpuhelimen laukkuun. Että oikeastaan tässä vaiheessa voin toivottaa teidät arvon lukijat matkalle seuraamaan kuinka työuupumus voidaan saada ennätysajassa. Sitten kun ei ole tullut blogitekstiä kahteen kuukauteen niin istun luultavasti olohuoneen nurkassa heijaamassa itseäni. Tai sitten tässä voi käydä niin, että oivallan jotain. Sen nimittäin jo oivalsin, että jouduin jättämään kesän yhden tärkeimmän tapahtuman väliin, koska jouduin tekemään töitä. Harmittaa se vieläkin, joten päätin että jos mut joku asia pitää hengissä niin se on sosiaaliset suhteet, ehkä myös vesi ja muona. Niistä ei passaa koko ajan tinkiä. Huomenna lähdenkin ystävien kanssa mökille rentoutumaan.

Huomasin että painokin oli yhtäkkiä tippunut kolmessa viikossa, en tiedä oliko se sitten siinä syynä että kesän herkuttelu/viinin tissuttelu on ohi, vai se etten oikeastaan ole ehtinyt syömään kunnolla. Tulin nimittäin suihkusta aamulla ja huomasin että mulla on solisluu. Melkein säikähdin sitä.

Nyt muistinkin samalla, että jääkaapissa on viiniä ja koska on perjantai niin otanpa heti lasillisen niin ei sitten solisluutkaan törrötä vaarallisesti kohti ohikulkijaa.

Hieman kuitenkin haluan riutua ja valittaa mun väsymyksestä, joten jatkan vielä siitä aiheesta. En ole koskaan ollut erityisen kilpailuhenkinen, paitsi jos olen pyöräillyt niin oon saanut valtavaa tyydytystä, kun olen ohittanut ihan vaikka vaan jonkun iäkkäämmän henkilön. Muuten en erityisen kilpailuhenkinen. Tänään iäkkäätkin henkilöt ohittivat minut ihan vaan metron liukuportaissa ja kävelivät reippaasti ohitse, ei haitannut yhtään. Olin niin väsynyt. Olen elänyt sellaisenkin vaiheen elämässäni, etten olisi halunnut voittaa. Nimittäin kuulantyöntö kilpailut yläasteella. Minä halusin olla hento ballerina, mutta voitin kaikki kuulantyöntö kisat vaikka vaan hipaisin sitä kuulaa. Lopulta ymmärsin sen, että jos astun sen valkoisen viivan yli kuulan hipaisun jälkeen, niin suoritus hylätään. Mutta oivalsin sen liian myöhään ja nimeni oli jo internetissä koulun sivuilla kuulantyöntö kisan voittajana. Pahinta siinä oli se, että tapailin nuorena yhtä poikaa joka oli löytänyt kuulantyöntöhistoriani internetin syövereistä. Kauhea stalkkeri sekin tyyppi oli kyllä, kavereiksi kyllä jäätiin ja sain lempinimeksi häneltä saksalainen kuulantyöntäjä.

Siitä tulikin mieleeni, kun kerroin yhdelle potilaalle, en kyllä muista missä asiayhteydessä tämä tuli ilmi, luultavasti olen esitellyt itseni Etelä-Pohjalaiseksi kuulantyöntäjä-sairaanhoitajaksi, joka pikkusormella pystyy estämään raavaan miehen kaatumisen vaikkapa Grönlannin jäätiköllä ...Suomesta käsin. No joka tapauksessa siis kerroin potilaalle, että olen voittanut kuulantyöntö kisoja ja hän oli hyvin huvittunut tästä kertomuksestani. Seuraavana päivänä katsoin uutisia jossa, oli juttua päivystyksen ruuhkaisista tilanteista, uutisen alla luki yleisön kommentteja asian tiimoilta ja televisioon lävähti palaute jossa luki ” Kiitokset etelä-pohjalaiselle kuulantyöntäjä sairaanhoitajalle ja juoksija lääkärille, hyvästä hoidosta päivystyksessä” Se palaute ilahdutti mua kovasti!

Tänään mun piti tehdä töitä illalla, mutta koska kaipasin kirjoittamista niin päätin laittaa sen etusijalle. Ikävöin siis tällaista turhan päivästä kirjoittamista, jota viinilasillinen kirvoittaa mukavan epäjohdonmukaisesti.

Ja sen halusin vielä kertoa, että vitsit on kivaa kun on pitkä työmatka. Viimeisen kahden vuoden aikana mun työmatka on ollut yhteen suuntaan 1,4 km. Nyt se on paljon enemmän ja näen päivittäin kymmeniä vieraita ihmisiä. On niin kiva katsella ihmisiä! Mä tuijotan kaikkien ihmisten vaatteita, ilmeitä ja seuraan kävelytyyliä. Ainut iso miinus on vaan se että jotkut ihmiset haisee aamuisin tosi pahalle, mutta yritän totuttautua siihen. Eli siis haistelen heitä myös. Se on sitä oikean stalkkerin hommaa.

Asiaa olisi paljon, mutta nyt täytyy varmaan lopettaa, koska banaanikärpäset pyörii mun viinihöyryisen suun edessä, ja puhalsin äsken täysiä yhden banaanikärpäsen suoraan tähän tietokoneen näyttöön ja luulin että se kuoli, mutta niin se vaan jatkoi tipahtamisen jälkeen lentämistä. Tai sitten se oli sen sielu. Mistä näitä voi tietää, enkä tiedä enää sitäkään pyöriikö banaanikärpänen viinin hajun perässä...vai jonkun muun.