Näin voit tunnistaa sielusi

Mietin tänään ruokaa tehdessäni mun sielua. Sitä kun on tosi vaikeaa tunnistaa, mutta tänään saatoin ehkä tunnistaa sen ensimmäisen kerran. En siis millään yliluonnollisella keinolla vaan tein jotain poikkeuksellista. Sain kesällä äidiltäni 3kg lihaa, jonka lykkäsin kotona pakkaseen.  Siirtelin pakastemustikkapussit ja tein tilaa tuolle läppärin kokoiselle möhkäleelle. Alkuviikosta yritin pilkkoa sitä pakastunutta jäätävän isoa klönttiä vasaralla osiin. Ei onnistunut. Lopulta yritin sahata sellaisella terävällä leipäveitsellä, ei onnistunut sekään. Sain kuitenkin siitä paloja irroteltua. Se oli jollain tavalla pikkuriikkisen vastenmielistä, siinä en kuitenkaan tunnistanut vielä mun sielua. En tunnistanut myöskään silloin, kun jouduin vuosia sitten pesemään kanansiipiä marinadista että lapselle maistuisi paremmin. Se tuntui kamalalta, mutta ei tuntunut sielussa.

Tänään kuitenkin kohtasin uudelleen osan äidiltä saadusta lihaklöntistä. Sulatin sitä aamun, sitten aloin lisäämään sitä ruskeaan kastikkeeseen, jota tein lapseni toiveesta. Siinä kohtaa tuntui sielussa, jossain päin ylävatsaa mutta en pystynyt paikallistamaan, ei kuitenkaan etonut ja siitä päättelin että tunsin vain sieluni. En tarkoita tätä sillä, että olisin itse täysin kasvisyöjä ja lihan käsittely olisi aina vastenmielistä, mutta viime aikoina mulla on tullut lievästi pahamieli siitä. Meidän perhe on hamsterikin mukaan lukien sekasyöjiä, mutta lihansyöntiä on vähennetty paljon ja pitäisi vähentää vielä enemmän koska uudessa ravintosuosituksessa punaisen lihan määrä ei saisi ylittää 350g/viikossa. Tässä tietoisku samalla. Ja olen äidilleni kiitollinen siitä lihaklöntistä,  en minä sillä...lapsikin vetelee sitä parhaillaan ja maistuu myös kavereille. Mutta sielua sen valmistus jollain tapaa kosketti tai toki saattaa johtua tästä vatsaoireilustani joka alkoi kesällä, nimittäin se närästys. Siitä mainitsinkin aikaisemmassa blogikirjoituksessani. Nyt ei ole enää muuten närästänyt, mutta jossain vaiheessa se oli niin kovaa, että join Gavisconia suoraan pullosta Etelä-Pohjalaisen terveyskeskuspäivystyksen parkkipaikalla. Silloin olin epätoivoinen. On siinä samalla parkkipaikalla nuorena tullut autossa juotua jotain muutakin kun Gavisconia, että tietyllä tapaa ympyrä sulkeutui.

Toisaalta taas mietin, että saattoi jauhoklöntitkin siellä kastikkeessa aiheuttaa sieluntunnekokemuksen. Nimittäin se kastike näytti kammottavalta. Otin siitä oikein kuvan, jonka ajattelin julkaista tässä kirjoituksessa. Ihan vaan varmistaakseni senkin asian, että ruokabloggaajaa musta ei sitten tule. Sitä kastiketta tuli muuten paljon ja samalla mietin, että olisin oikea nainen tekemään jonkun keiton koko kylälle. Mun äiti on siinä myös hyvä ja on sitä tehnytkin kymmeniä vuosia. Mun yksi suurin taito on se, että tiedän kaupassa aina montako pussia tai kassia tarvitaan ruuan pakkaukseen, en ole erehtynyt siinä koskaan. Osaan myös kaataa viinilaseihin mututuntumalla kaikille tismalleen saman verran. Joten aivan varmasti osaan myös annostella Gaviscon pullosta 30ml suoraan suuhun, ilman annosmittaa. Onhan mulla nämä erinomaiset taitoni. Nyt kun olen itseäni kehunut Etelä-Pohjalaiselle tyylilleni uskollisena voinkin alkaa lopetella tällä erää. Aivan loppuun haluan kuitenkin korostaa lihansyönnin vähentämisen tärkeyttä terveys ja ympäristö syistä, eli vaikka uskonkin tuntevani sielun kehossani siellä ylävatsan tuntumassa, niin uskon myös vahvasti tieteeseen ja mututuntumiin. On muuten hauska sana kirjoittaa mututuntuma tietokoneen näppäimistöllä, koittakaa vaikka. 

Ai niin ja se piti vielä sanoa että olen aivan samanlainen ruuan valmistaja (paitsi äiti osaa tehdä hyvää ruokaa)ja ruuan tuputtaja kuin äitini, olen sen hyväksynyt. Jollain tavalla se on mukavaa itselle kun ei lapsen kavereiden tarvitse nälkäisenä olla. Siinä vaiheessa kun lapsen kaverit alkaa sanomaan ,ettei halua tulla kylään kun tuputetaan liikaa, niin vähennän sitä kyllä. Mun lapsuuden kaveri ala-asteella sanoi ettei halua tulla meille kun joutuu syömään niin paljon. Mieheni on kuitenkin opettanut senkin asian mulle että tuputuksen perään sanon aina ettei ole pakko ottaa. Ja nyt tähän aivan aivan loppuun se ihana kastikekuva, jos se saa kuolasi valumaan niin tervetuloa nauttimaan, sitä on edelleenkin vielä paljon jäljellä.