Olen aikuinen

 

Oon yrittänyt aina välillä tapella keski-ikäistymistä tai aikuisminää vastaan, mutta se on ollut turhaa. Se tulee ja ajattelen että sen kuuluukin tulla.

 Lapsena halusin olla aikuinen ja leikinkin usein ystäväni kanssa, että keskustelemme, onko muistettu maksaa laskut ajoissa ja mikä lasku oli tänään tullut postilaatikkoon. Yleensä puhuttiin oikein kovaa laskuasioista jos joku käveli ohitse. Olimme varmasti tosi vakuuttavia.  Yleensä laskukeskustelu kuului siihen osaan päivästä, kun kävelimme ystäväni pihasta 300 metrin päähän meidän pihaamme. Sitten mentiin piirtelemään leikkimökkiin pippeleitä, ja mietittiin erilaisia vaihtoehtoja sille, miten pippeli pystyy uimaan vedessä niin ettei huku. Nekin suunnitelmat on haudattu leikkimökin alle. Harmittaa ettei tajunnut säilyttää niitä arvopapereita!

Kerran havahduin siihen, kun lähdin autolla kuntosalille ja sen jälkeen kävin kaupassa. Ajoin auton pihaan ja nostin kaksi ruokakassia auton takapenkiltä ja siinä oli ensimmäinen havahdus! Minä olen aikuinen ihminen joka kävi juuri kuntoilemassa, ajoi autoa ja kävi ruokakaupassa ostamassa perheelle päivällistarvikkeet.

Eilen havahduin taas uudestaan pitkästä aikaa moneen vuoteen siihen, että ajattelin aikuismaisesti, ajattelin nimittäin säätä, pukeutumista ja mukavuuden tuntua. Eilen lähdettiin Linnanmäelle ja minä pakkasin reppuun sadetakit itselle ja lapselle, että jos menemme Hurjakuruun, niin ei sitten kastuta ja palella loppuiltaa. Olin siis järkevä ja ennakoin, mutta vähän tylsä kyllä. Siitä ei pääse mihinkään.  Kyllä se kastuminen on siinä se pääasia mikä sen jännityksen tuo. Olen siis ennakoinut ainakin kerran todistettavasti elämäni aikana.

Mutta kyllä olen kuitenkin vastuuntuntoinen aikuinen ja hyvä niin. Ei se elämäni kuivaa sitten onneksi ole edes, oikeastaan monipuolisempaa ja rikkaampaa monin tavoin, kun pitää ottaa vastuuta monesta asiasta elämässä. Hauskaa on kuitenkin edelleen.

Ja edelleen aikuisenakin saattaisin alkaa nauramaan tilanteissa missä ei kannattaisi, kuten silloin kun oli sairaanhoitajakoulun ensimmäinen anatomiantunti. En tuntenut juuri ketään ja opettaja rva. Pälli sanoi että jos tulee kysyttävää, niin voi laittaa hänelle sähköpostia ja lausui nimensä kuin se kirjoitetaan sähköpostiin, eli ä:n tilanne a.

Istuin aivan hiljaa ja tuijotin pöytää edessäni ja hoin itselleni, että nyt oikeesti älä naura, mutta sitten erehdyin vilkaisemaan mun vieressä istuvaa luokkakaveria ja me revettiin samaan aikaan raikuvaan nauruun josta ei meinannut tulla loppua. Meistä tuli hyvät koulukaverit.

Vähän saa kuitenkin puoliso vieläkin mun perään katsoa. Viime viikolla olin lähdössä töihin ja olin onnistunut pukemaan housut väärinpäin ylle. Puoliso ilmoitti kohteliaasti, josko kääntäisin housut oikein päin ennen kuin lähden töihin. En millään olisi jaksanut riisua housuja uudelleen ja istahdin hetkeksi sängyn reunalle miettimään käännänkö ne vai en. Sitten puolisoni kysyi, ” Mietikkö sä nyt oikeesti käännätkö ne housut?” ja vastasin että ” Joo mietin”  ja sitten mun oli pakko kääntää ne ja pukea uudelleen. Jälkeenpäin meitä nauratti paljon se, että puntaroin kuitenkin vielä kuinka paljon saumat näkyy ja kuinka paljon housujen takalappu näkyisi takin alta.

Että aikuinen ja aikuinen, kukin tavallaan. Kaiken ikäiset kuitenkin voi ottaa kuvia kukkivista kirsikkapuista mutta erityisesti aikuiset, koska mun appiukkolla lukee jopa kalenterissa milloin ne alkaa kukkimaan.