Olen aikuinen
Oon yrittänyt aina välillä tapella keski-ikäistymistä tai
aikuisminää vastaan, mutta se on ollut turhaa. Se tulee ja ajattelen että sen kuuluukin tulla.
Lapsena halusin olla
aikuinen ja leikinkin usein ystäväni kanssa, että keskustelemme, onko muistettu
maksaa laskut ajoissa ja mikä lasku oli tänään tullut postilaatikkoon. Yleensä
puhuttiin oikein kovaa laskuasioista jos joku käveli ohitse. Olimme varmasti
tosi vakuuttavia. Yleensä laskukeskustelu
kuului siihen osaan päivästä, kun kävelimme ystäväni pihasta 300 metrin päähän
meidän pihaamme. Sitten mentiin piirtelemään leikkimökkiin pippeleitä, ja mietittiin
erilaisia vaihtoehtoja sille, miten pippeli pystyy uimaan vedessä niin ettei
huku. Nekin suunnitelmat on haudattu leikkimökin alle. Harmittaa ettei tajunnut
säilyttää niitä arvopapereita!
Kerran havahduin siihen, kun lähdin autolla kuntosalille ja
sen jälkeen kävin kaupassa. Ajoin auton pihaan ja nostin kaksi ruokakassia
auton takapenkiltä ja siinä oli ensimmäinen havahdus! Minä olen aikuinen
ihminen joka kävi juuri kuntoilemassa, ajoi autoa ja kävi ruokakaupassa
ostamassa perheelle päivällistarvikkeet.
Eilen havahduin taas uudestaan pitkästä aikaa moneen vuoteen
siihen, että ajattelin aikuismaisesti, ajattelin nimittäin säätä, pukeutumista
ja mukavuuden tuntua. Eilen lähdettiin Linnanmäelle ja minä pakkasin reppuun
sadetakit itselle ja lapselle, että jos menemme Hurjakuruun, niin ei sitten kastuta
ja palella loppuiltaa. Olin siis järkevä ja ennakoin, mutta vähän tylsä kyllä.
Siitä ei pääse mihinkään. Kyllä se kastuminen
on siinä se pääasia mikä sen jännityksen tuo. Olen siis ennakoinut ainakin
kerran todistettavasti elämäni aikana.
Mutta kyllä olen kuitenkin vastuuntuntoinen aikuinen ja hyvä
niin. Ei se elämäni kuivaa sitten onneksi ole edes, oikeastaan monipuolisempaa
ja rikkaampaa monin tavoin, kun pitää ottaa vastuuta monesta asiasta elämässä. Hauskaa
on kuitenkin edelleen.
Ja edelleen aikuisenakin saattaisin alkaa nauramaan tilanteissa
missä ei kannattaisi, kuten silloin kun oli sairaanhoitajakoulun ensimmäinen
anatomiantunti. En tuntenut juuri ketään ja opettaja rva. Pälli sanoi että jos
tulee kysyttävää, niin voi laittaa hänelle sähköpostia ja lausui nimensä kuin
se kirjoitetaan sähköpostiin, eli ä:n tilanne a.
Istuin aivan hiljaa ja tuijotin pöytää edessäni ja hoin itselleni,
että nyt oikeesti älä naura, mutta sitten erehdyin vilkaisemaan mun vieressä
istuvaa luokkakaveria ja me revettiin samaan aikaan raikuvaan nauruun josta ei
meinannut tulla loppua. Meistä tuli hyvät koulukaverit.
Vähän saa kuitenkin puoliso vieläkin mun perään katsoa. Viime
viikolla olin lähdössä töihin ja olin onnistunut pukemaan housut väärinpäin ylle.
Puoliso ilmoitti kohteliaasti, josko kääntäisin housut oikein päin ennen kuin
lähden töihin. En millään olisi jaksanut riisua housuja uudelleen ja istahdin
hetkeksi sängyn reunalle miettimään käännänkö ne vai en. Sitten puolisoni
kysyi, ” Mietikkö sä nyt oikeesti käännätkö ne housut?” ja vastasin että ” Joo
mietin” ja sitten mun oli pakko kääntää
ne ja pukea uudelleen. Jälkeenpäin meitä nauratti paljon se, että puntaroin kuitenkin
vielä kuinka paljon saumat näkyy ja kuinka paljon housujen takalappu näkyisi
takin alta.
Että aikuinen ja aikuinen, kukin tavallaan. Kaiken ikäiset kuitenkin voi ottaa kuvia kukkivista kirsikkapuista mutta erityisesti aikuiset, koska mun appiukkolla lukee jopa kalenterissa milloin ne alkaa kukkimaan.
Mulla tulee kanssa välillä mietittyä tätä aikuistumista. Olenhan jo vajaan parin vuoden päästä viisikymppinen. Eikä niistä villeistä kolmikymppisvuosista J:n kanssa ole kuin kohta kohta 20 vuotta. Damn. Välillä havahtuu, kun on tuolla jossain kulmilla ja siinä on jotain nuoria niin ne varmaan todellakin katsoo mua kuin jotain ihme vanhaa kalkkista, jolla on harmaat hiukset ja harmaa parta ja kalkkistyyliin joku farkkurotsi ja korisjengin lippis. Vaikka enhän mä nyt niin vanha niihin nähden ole... ainakaan omasta mielestä. Damn x 2.
VastaaPoistaSä oot upee harmaahapsi <3
VastaaPoista