Arjen lottovoitot
Tänään päätin kirjoittaa arjen lottovoitoista. Jokainen meistä voi saada sellaisen paljon todennäköisemmin kuin suuren määrän rahaa kerralla ja vieläpä melkein joka viikko. Arjen lottovoitto voi olla ruuhkaisessa bussissa viereen istuva hyvän hajuinen ihminen, hampaiden välistä viimein irronnut salaatin palanen, jota olet yrittänyt hinkata kielellä useita minuutteja koska olet ollut laiska hakemaan hammastikkua. Se voi olla ihan mikä vaan! Mua toki on ilahduttanut yllä mainitut asiat useammankin kerran. Viime aikoina olen ollut erityinen arjen lottovoittaja, jos pääsen kotiin ja lapsi ilmoittaa jo tehneensä kaikki läksyt tai se että biojäteastia ei ollutkaan märkä kun tyhjäsin sen. Taloyhtiön lenkkisauna jossa olenkin ihan yksin. Kirjaamani potilastietomerkintä jossa ei sillä kertaa lukenutkaan persuterve.
Juuri äsken koin taas arjen lottovoiton, kun lainaamani
tutkimuksen voimasanat-kirja ei ollutkaan 600 sivuinen vaan siinä oli 198
sivua. Ai että mulle tuli hyvä mieli. Tänään oli viimeinen päivä, kun se kirja
piti noutaa kirjastosta ja oon vältellyt sen kurssin aloittamista, koska olen
syvästi traumatisoitunut edelliseen tutkimukseen liittyvästä kurssista. No nyt
se kuitenkin pitää aloittaa, onpahan joskus ohi.
Ihmisillä on usein mielenkiintoisia arjen lottovoittoja ja
niitä kun lukee niin lähes kaikki voivat samaistua. Ai että miten mukavaa on,
kun väsyneenä tulet kotiin ja sua odottaakin noutoruuan jämät pöydällä, siitä
vaan mikroon lämpiämään, lämpiää mielikin. Kas, siinä tulikin taas yksi voitto.
Korostuvatko arjen lottovoitot erityisesti johonkin ehkä kiireiseenkin elämänvaiheeseen? Voisin ajatella niillä olevan jonkinlainen yhteys. Väsyneenä, huonosti nukutun yön jäljiltä pikkulapsiperheen arjen pyörittäjänä voit ehkä huomata arjen lottovoittoja helpommin? Ovatko ne sen hetkisen kaoottisen tilanteen pikainen avuntuoja? Lisääntyvätkö arjen lottovoitot jos pystyt huomaamaan ne paremmin? Millaisia arjen lottovoittoja sinulla on?
Kommentit
Lähetä kommentti