Yksin kotona kaksin

 Tänä aamuna puolisoni lähti kavereidensa kanssa Roadburn festareille Hollantiin, joka tarkoittaa sitä että olen yksin vastuussa lapsesta, koirasta, hamsterista ja kaikesta muustakin arjen pyöritykseen liittyvästä. Olen ollut mielestäni aivan loistava organisoimaan lähestulkoon kaikkea arkeen liittyvää mutta muutama vuosi sitten tapahtui muutos, ja täytyy myöntää, että puolisoni on nykyään paremmin perillä Wilma tiedotuksista ja monesta lapsen harrastukseen liittyvästä asiasta kuin minä. Joka on tietenkin ihan ok. Voi ottaa vähän löysemmin välillä, kuten eilen kun taloyhtiönkokoukseen pystyi osallistumaan Teamsin kautta, eli viinilasin kera. Se oli mahtavaa! Paras yhtiökokous ikinä, eikä alkanut yhtään stressaamaan nousevat yhtiövastikkeet.

Olen suunnitellut viikonlopulle kaikkea kivaa tekemistä. Tänään tilattiin päivälliseksi pizzaa ja yritän vaikuttaa mahdollisimman rennolta. Olen merkinnyt kalenteriin kaikki tärkeät tiedot ja kellonajat, joten en aio mokata tätä viiden päivän yksinhuoltajuuttani.

Tänään kuitenkin olen jo törmännyt kahteen tilanteeseen jossa olisi puolison apua tarvittu. Ensimmäinen tapahtui aamulla kun vein koiraa lenkille. Huomasin että ulko-oven viereinen savunpoistohälytin piippasi ja yläkerran naapuri oli siitä enemmän paniikissa kuin minä. Selitin rauhallisena upeasti englanniksi miksi hälytys soi ja mitä voimme asialle tehdä. Olenhan parantanut kielitaitoani jo kahden kuukauden ajan sellaisella maksullisella kielisovelluksella, jonka olen ladannut puhelimeeni. Kahdeksan uutta sanaa päivässä. Parhaiten mieleeni on jäänyt sana walrus eli mursu. Mutta kyllä upeasta enkkusuorituksestani huolimatta toivon että puoliso olisi ollut paikalla. Onneksi siihen sattui paikalle taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ns. salkkumies, joka hoiti tilanteen loppuun saakka ja minä pääsin jatkamaan aamulenkkiä.

Toinen tapaus sattui sitten iltalenkille mennessä kun huomasin pyörävaraston oven olevan auki. Sieltä kuului ähinää ja kauhistuin. Tietysti mielessä oli heti, että älä pliis vie mun pyörää, justiin saatu uudet renkaat alle. Kurkkasin tietysti sisälle ja siellä oli mies kyykyssä. Päätin kuitenkin vain jatkaa lenkkiä ja ajattelin että tarkastan tilanteen uudelleen kun palaan. No palasin lenkiltä lopulta, vaikka jäin kolmen eri ihmisen kanssa taas juttelemaan mutta ne olivat kaikki tuttuja joten se oli ok.  Mutta siellä oli edelleen se mies ja ähinä. Enkä tunnistanut miestä vaikka tiedän aika hyvin talonasukkaat, ihan vaan sen takia koska olen suulas ja juttelen edelleen mielelläni ihmisten kanssa. Kurkkasin siis toistamiseen pyörävaraston ovelta ja sitten mua alkoi jo hävettämään. En vaan uskaltanut kysyä, että mikäs homma ja kuka olet.  Ajattelin festareilla juhlivaa puolisoani ja surin mielessä menetettyä pyörääni.

Onneksi rapussa törmäsin naapuriini ja kerroin huoleni hänelle. Pyysin että hän menisi pyörävarastoon katsomaan osuuko epäilykseni oikeaan. Pyysin siis mua puolta pienempää naista katsomaan onko siellä rosvo ja mulla oli vielä suhteellisen isokokoinen koira vieressä.  Naapurini oli rohkea, hän ilmoitti että menee heti tarkastamaan tilanteen ja sanoin että vien koirani asuntoon ja tulen rappuun odottamaan uutisia. Näin toiminkin. Odotin rapussa ja olin valmiina soittamaan 112 jos jotain kamalaa tapahtuisi. Hetken kuluttua naapurini tuli rappuun ja ilmoitti että ähisevä mies on minun seinänaapurini joka korjasi pyöräänsä.

Olin helpottunut ja pahoittelin tilannetta. Enää neljä päivää, kyllä se tästä.

Joku kerta kirjoitan millaisiin tilanteisiin olen joutunut kerrostaloelämää seuratessani, mutta tähän kirjoitukseen se on liian pitkä juttu joten palaan aiheeseen myöhemmin.