Omatunto kolkutti kahdesti
Olin tuossa eräänä päivänä lenkillä koiramme kanssa. Ensimmäisiä keväisen aurinkoisia päiviä oli silloin, sellaisia, jolloin aurinko jo oikeasti lämmittää kasvoja niin paljon että muistat hetkessä iholta puutuvan UV-suojan ja melanooman.
Mua muuten vieläkin ajoittain vaivaa se, kun joskus vuosia
sitten provinssirockissa yritin kaljateltassa ottaa kuvaa esiintyvästä artistista.
En ees muista kuka artisti oli kyseessä. No otin kuvan mun edessä seisovan keski-ikäisen
naisen niskasta. Maanantaina makasin sängyssä festareiden uuvuttamana ja ryhdyin
katsomaan miltä se viikonloppu kuvissa näytti. Selailin kuvia kunnes tuli vastaan
sen naisen tarkennettu niska. Huomasin että niskassa oli musta, kookas, epätarkkarajainen
luomi. No sitten piti googlata melanoomien kuvia ja aloin huolestua todella
olisiko melanooma kyseessä tällä ventovieraalla naisella. Harmittaa kun en
tajunnut sitä kuvaottohetkellä koska olisin voinut sanoa, että nyt kannattaa
varata lääkäriaika. Vieläkin toivon, että mun googlaama diagnoosi oli
virhearvio ja jos ei olisi ollut niin olisi itse hoksannut mennä näyttämään
sitä luomea jollekin ammattilaiselle. Jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa se luomi ja
omatunto kolkutti, olisiko pitänyt jakaa se kuva provinssirockin
tapahtumasivulle sittenkin? Kuvan olen valitettavasti poistanut koska sen
luomen kuva olis ollut tähän blogikirjoitukseen sopiva. Olisitte ehkä heti tajunnu
mun kauhistuksen!
Mutta siis uv suoja on hyvä muistaa jo keväällä. No minä
siinä kävelin rauhassa ja mua vastaan tuli vanhempi nainen. Hän ryhtyi kehumaan
miten kaunis koira mulla on. Alkoi oikee
rapsuttelemaan sitä ja aattelin että siinäpä kiva nainen, hän oli myös
juttutuulella. Ja minähän tykkään jutella vieraidenkin ihmisten kanssa, ainakin
yleensä. Alussa kaikki meni hienosti, puhuttiin säästä jne.. jossain välissä koirani
meinasi hypähtää naista kohti kun lopetti rapsuttamisen, silloin tämä nainen
sanoi että hyppiminen ei oo hyväksi koska lonkannivelrikko vaivaa. Olin aidosti
pahoillani koska mun äidillä on tosi paha nivelrikko lonkassa ja oon nähnyt sen
tuskan.
Sitten alkoi kipulääkekeskustelu ja mä erehdyin kertomaan,
että oon ammatiltani sairaanhoitaja. Sen jälkeen miellyttävä keskustelu muuttui
vähitellen piinaavaksi. Huomasin että niin miellyttävän oloinen nainen, ei
ollutkaan miellyttävä. Nainen alkoi jossain
vaiheessa negatiivisella sävyllä arvostelemaan nykyisen työpaikkani
henkilökuntaa, eli mun työkavereita. En siis ollut kertonut missä työskentelen vaan
kaikki tämä oli pelkkää sattumaa. Hän jatkoi arvostelua nimi nimen perään, ja
kysyi oonko käyny siinä paikassa ja tiedänkö ketään niistä ihmisistä joita oli
moittinut. Samalla nainen alkoi muistuttamaan Harry Potterista tuttua
ankeuttajaa, joka imi mun energiat aivan
yhtä nopeasti kun 2000-luvun alussa pohjanmaan kaveriporukassa tyhjeni siideripullo
jonka etikettiä koristi Linda Lampenius. Mua alko hikoiluttaa ja tässä kohtaa tapahtui
valhe, sanoin etten tiedä kyseisiä henkilöitä enkä juurikaan oo käyny siinä
paikassakaan. Sitten nainen kysyi missä työskentelen
ja silloin en voinut enää mitään muuta, kun kertoa toisen valkoisen valheen ja
kerroin entisen työnantajani nimen. Omatunto kolkutti jo samaa kiivasta tahtia
kun mun sen hetkinen syke.
Hermostuneena aloitin oitis samalta seisomalta naamioitumaan.
Epätoivoisena. Ettei vaan tunnistais mua jos tulisikin työpaikallani vastaan
seuraavana päivänä. Yritin tunkee mun pitkiä hiuksia pipon sisälle, laitoin
hupun päähän, nostin takin kaulusta korkeammalla elehtien, että onpas täällä
yhtäkkiä pirun kova tuuli, vaikka samalla oli tietysti pirun kuuma kun piti
sellainenkin valheidenverkko aloittaa kutomaan.
Pääsin kuitenkin tilanteesta melko pian karkaamaan ja
matkalla kotiin mietin, että pitääkö mun värjätä hiukset taas tummaksi ehkä
leikata polkkatukka.
No en oo värjänny enkä leikannu hiuksia. Tiedän että tulen selviämään
jos kohtaaminen käy toteen. Hoidan sen sitten sillä kertaa saman tien, rehellisesti
niin ettei omatunto kolkuta niinku kävi luominaisenkin kohdalla. Mutta ei mulla
oikeestaan sen enempää, muistakaahan se aurinkorasva!
Aikamoinen keissi. Noita ei voi koskaan tietää, miten ohikulkija lopulta käyttäytyy. Siks mä varmaan näytän aina niin yrmyltä ku oon koiran kanssa ulkona.
VastaaPoistaJoo niinpä! No virheistä oppii ja elämä opettaa jne..
Poista